Urheilu

Päivitetty 19.8.2010 15:27, julkaistu 18.8.2010 17:56

Historiallinen kädenpuristus

Kuva: Vesa Joensuu
Juha HonkalaLähetä palautetta toimittajalle
Teräs-Kiekon Tapani Ojala ja Raahe-Kiekon Pekka Kilpimaa kättelivät eilen alkavan yhteistyön merkeissä. Ensi keväästä lähtien molemmat kulkevat samanlaisissa seuraverkkareissa.

JÄÄKIEKKO Nyt se on selvä. Raahen Teräs-Kiekko ja Raahe-Kiekko yhdistävät voimansa ensi keväänä.

Eilen tehtiin raahelaista jääkiekkohistoriaa, kun Raahen Teräs-Kiekko ja Raahe-Kiekko julkistivat yhdistävänsä voimansa. Resurssipulan vuoksi heikkenevällä hapella toiminut juniorikiekkoilu ajoi molemmat organisaatiot tilanteeseen, että vanhojen muistelu oli lopetettava ja oli aika katsoa yhdessä kohti tulevaa.

Yhteistyö on jo käynnissä, sillä ensi viikosta lähtien seurojen juniorit harjoittelevat ikäluokittain yhdessä, mutta koska sarjoihin ilmoittautumiset on jo maksettu, sekä Teräs-Kiekko että Raahe-Kiekko pelaavat vielä tulevan talven erillään.

Ensi keväänä seurat lakkautetaan ja kaupunkiin perustetaan uusi jääkiekkoseura, jonka nimi selviää myöhemmin. Myös kaupungin edustusjoukkue muuttaa nimensä ja pelaa junioreiden kanssa samoissa väreissä. Tämän vahvisti edustusjoukkueen puheenjohtaja Timo Laukka.

Mutta kuinka kaikki yhtäkkiä muuttui, sillä ei ollut ensimmäinen kerta, kun yhdistyminen nostettiin pöydälle?

– Se nyt on vaan näin, eikä muuta vaihtoehtoa ole, Raahe-Kiekon junioreiden puheenjohtaja Pekka Kilpimaa vahvistaa.

Raahen Teräs-Kiekkoa puheenjohtaja Maire Ylisirniön esteellisyyden vuoksi edustanut Tapani Ojala kertoo, että ikäluokkien pienentyessä on talvien aikana jouduttu toisinaan laskemaan sormilla, kuinka monta pelaajaa saadaan kulloinkin peliin mukaan. Kun voimat yhdistetään, saadaan ikäluokkiin täydet miehitykset.

Eikä taustavoimissakaan ole ollut joka vuosi runsaudenpulaa.

– Taustalta on hyvä huudella, miten pitää toimia, mutta totuus on se, että kun tulet hallille, huomaat olevasi valmentaja, huoltaja, joukkueenjohtaja, rahuri ja vaikka mitä. Ei kahteen seuraan ollut pelaajia eikä muitakaan tekijöitä, Ojala kommentoi.

Seurojen yhdistyminen ei lähtenyt Raahe-Kiekosta eikä Teräs-Kiekosta, vaan kaikki on tehty yhdessä. Seurat korostavat, ettei uuden luominen tarkoita sitä, ettei mennyttä aikaa arvostettaisi tai myöskään sitä, että seurojen toiminta olisi ollut huonoa. Raahessa on tehty kahdessa kiekkoseurassa todella hyvää työtä vuosikymmenten ajan.

– Pidän täysin realistisena sitä, että kun voimat yhdistetään, Raahessa voidaan pelataan juniorikiekkoa samalla tasolla Oulun kanssa. Täältä on lähtenyt vuosien ajan tosi hyviä pelaajia maailmalle. Kun saamme vahvat juniorijoukkueet G-junioreista A-nuoriin, ei kenenkään tarvitse lähteä omaa kotipaikkaa kauemmaksi, Kilpimaa selvittää.

Teuvo Hakonen pitää hyvänä lähitulevaisuuden tavoitteena, että Raahen juniorikiekkoilu palaa 1990-luvun tasolle Pohjois-Suomen toiseksi parhaaksi heti Oulun Kärppien vanaveteen.



AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.8.2010 23:16

Tätä on odotettu ja pitkään. Nyt se vihdoin tulee.

Kiitos!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.8.2010 12:47

Järjetöntä resurssien ja pelaajalupausten tuhlaamistahan se onkin tähän asti ollut. Nostan hattua ja korkealle. Tämä luo loistavan pohjan nostaa raahelainen kiekkoilu takaisin tasolle, jolle se kuuluu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.8.2010 22:12

Toivotaan menestystä jääkiekossa myös Raahenseudulle. Matka on kuitenkin pitkä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 386

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 260

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 193

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 172

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 153

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 148

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 131

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 105

  9. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 93

  10. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 79

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot