Paikallistaisto tasapeliin
- PaTen Antti Mattila oli lähellä toista maalia ensimmäisellä puoliajalla. Ohi mennyttä laukausta seuraamassa Hannu Härönoja, Olli Holopainen, Tero Alanen, Jukka-Pekka Patanen, Juho Muikkula ja Jusa Honkala.
JALKAPALLO Pattijoen Tempauksen ja AS Moonin kohtaamisessa ei taaskaan sarjataulukolla ollut mitään merkitystä.
PaTen ja AS Moonin toisessa paikallisottelussa ei nähty aivan ensimmäisen kohtaamisen tapaisia maalijuhlia. Molemmat saivat ottelusta kauden loppua ajatellen tärkeän pisteen 3-3 (2-0) päättyneestä ottelusta.
– Ei pysty sarjataulukkoa tuijottamaan näissä otteluissa. Kaikki tuntee toisen vahvuudet ja heikkoudet. Voi olla molemmille vielä tärkeä piste loppukaudesta, kommentoi AS Moonin hyökkääjä Juho Heiskanen.
Tällä kertaa ottelussa oli enemmän perinteistä vääntämistä, keskustelua herättäneitä tuomioita tai hukattuja avopaikkoja. Lyhyesti sanottuna Koivuluodossa käytiin perinteinen paikallisottelu kaikin maustein.
– Hyvä keli, hyvä kenttä, mukava pelata. Nyt oli henkeä porukassa ja haluttiin tapella joka pallosta, totesi PaTen Jukka-Pekka Patanen.
Ottelussa PaTe sai useamman paikan ratkaisuun, mutta AS Moonin maalivahti Tero Alanen pelasti torjunnoillaan pisteen. Toisessa päässä PaTen Jukka-Pekka Patanen teki tyhjäksi AS Moonin hyökkäysyrityksiä.
Ottelun alkupuolella Joonas Leppälä pyöräytti päätyviivalla useamman AS Moonin pelaajan ja tarjoili Antti Mattilalle paikan avausmaaliin. Puolen tunnin pelin kohdalla Juho Sippala karvasi pallon itselleen ja ohitti Alasen tarkalla laukauksella.
– Kyllähän tuo tiivis tahti vähän painoi tänään, mutta olikohan meillä parempi pelituntuma, naureskeli Patanen kolmen ottelun pelaamista neljän päivän sisään.
Toisen puoliajan alussa ote oli hetken AS Moonilla. Tuloksena oli minuutin sisään Kimmo Alasen ja Marko Keinäsen osumat. Tasatilanteessa molemmilla oli paikkansa ratkaista ottelu.
– Otettiin ote takaisin. Niin se vain välillä ailahtelee. Keskikentällä on suuri rooli sekä hyvässä että pahassa, kommentoi Patanen toisen puoliajan aloitusta.
80 minuutilla AS Moonin puolustus lahjoitti tekopaikan Leppälälle, jolla oli helppo tehtävä laittaa pallo tyhjään maaliin. AS Moon nousi tasoihin Heiskasen päästyä läpiajoon ja nosto yli maalivahdin tuotti tulosta.
– Vähän nukuttiin alussa. Saatiin loppuun painetta ja pinna kotiin, kertaili tasoitusmaalin tehnyt Heiskanen ottelua.


