Alajärvi vei ensimmäisen
PESÄPALLO Alajärven Ankkurit voitti Pattijoen Urheilijat poikien superpesiksen pronssiottelussa 1-0 (8-1, 2-2). Alajärvi iski maanantai-illan ottelussa heti avausvuoropariin kuusi juoksua.
– Virheitä. Annettiin 5-6 juoksua räpylästä. Ei oltu valmiina ottelun alussa, kommentoi pelinjohtaja Arto Törmänen vaisua alkua.
Toisella jaksolla Pattijoki sai peliään paremmin kulkemaan sekä sisällä että ulkona.
– Ulkopeli oli hyvää. Sisäpeli alkoi toimimaan ja saatiin tilannetta. Ei vain ihan riittänyt, sanoi Törmänen.
Pattijoen juoksut Alajärvellä löivät Jani Lassila, Jouko Rautio ja Tuomo Rautio. Kaikki juoksut toi Ilkka Ylitalo.
– Lassilan Jani syötti tosi korkeaa tolppaa ja pysyi lautasella, kehui Törmänen ykköspalkittua lukkariaan.
Pattijoki kohtaa Alajärven toisessa pronssiottelussa perjantaina kello 17 Rännärillä. Mitalit menevät jakoon kahdella voitolla.
Tarvittaessa joukkueet kohtaavat kolmannen kerran ensi viikon maanantaina.
– Kysyin pojilta loppuverryttelyssä, että tullaanko vielä tänne. Kyllä se siltä kuulosti ja perjantaina pitää voittaa, ennakoi Törmänen perjantaita.


