Uutiset

Päivitetty 20.1.2010 08:08, julkaistu 19.1.2010 14:58

Koulukiusaamista

Kuva: Vesa Joensuu
Kristiina TuikkalaLähetä palautetta toimittajalle
Opiskelijat Juha-Matti Pernu ja Tero Haapanen (oikealla) ja opettaja Juha Räty (keskellä) myöntävät aloituspaikkojen siirtopäätöksen tuntuvan epätodelliselta. He eivät usko, että opiskelija muutaman opiskeluvuoden jälkee

OAMK Raahen tekniikan ja talouden yksikössä uutinen laitoksen tulevaisuudesta luettiin lehdestä.

– Shokki, apeaksi vetää, yllätys, ovat yleisimmät luonnehdinnat.

– H. Moilasena luin aamulla lehdestä, kommentoi Oulun seudun ammattikorkeakoulun henkilökuntaan kuuluva korkeakoulun hallituksen edellisenä päivänä tekemää päätöstä.

Hän monen muun noin 75-päiseen henkilökuntaan kuuluvan ja yli 700 opiskelijan tavoin sai tiedon kampuksen tulevaisuudesta paikallislehdestä.

Kun tähän saakka julkisuudessa on puhuttu paljolti kansainvälisen ja tietotekniikan koulutusten heikoista tunnusluvuista, oli monelle jättiyllätys, että Raahen kaikki aloituspaikat ovat siirtymässä Ouluun.

Ratkaisuun, jossa opiskelijat siirtyvät tekemään lopputöitään Raaheen, ei juuri uskota. Vaihtoehdon nähdään tarkoittavan pitkitettyä lakkautusta.

– Iso veli saa kurmottaa pikkuveljeä ilman rangaistusta. Koulukiusaamista, kommentoi usean vuoden kokemuksella opettaja Juha Räty.

Raahen Tradenomiopiskelijoiden RAATO:n puheenjohtaja Päivi Iivonen ennakoi oppilaiden ulosmarssia. Päätös ei tyydytä ja se oli yllätys.

Kolmannen vuosikurssin opiskelija uskoo, että opiskelupaikkojen siirtyminen tulee jatkossa näkymään alueen työmarkkinoilla. Tarjolle ei tule entiseen tapaan työvoimaa.

Iivonen ei epäile, etteikö muutos tule näkymään laajalti koko kaupungin elämässä ja ikärakenteessa.

Viittä vaille valmis insinööri Tero Haapanen moittii monen muun tavoin Oamk:n toimintaa. Opiskelijoiden näkemyksiä ei ole kyselty, ei liioin henkilökunnan.

– Ensin lähti palvelimet Ouluun ja sitten koulutuspaikat, heittää Haapanen.

Haapasella on tuntuma, että Raahen asemaa on hankaloitettu koko ajan. Esimerkkinä hän mainitsee opinto-oppaan, josta Raahen toimipiste unohtui.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:42 30

  2. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:46 30

  3. Opistot

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:43 30

  4. Seurakunnat

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:44 30

  5. Miljoonien toivelista Kasitiestä

    UUTISET 3.2. 18:37 101

  6. Pensselillä pinnan alle

    KULTTUURI 3.2. 08:02 142

  7. Huojuvan hyvä teatterikevät

    KULTTUURI 3.2. 08:01 130

  8. Tuulivoima myötätuulessa

    UUTISET 3.2. 07:56 1511

  9. Kahvila rautatieasemalle

    UUTISET 3.2. 07:59 142

  10. Liikennehankkeissa jaetaan niukkuutta

    UUTISET 3.2. 07:58 125

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  3. Tuulivoima myötätuulessa

    UUTISET 3.2. 07:56 1511

  4. Miljoonien toivelista Kasitiestä

    UUTISET 3.2. 18:37 101

  5. Huojuvan hyvä teatterikevät

    KULTTUURI 3.2. 08:01 131

  6. Pensselillä pinnan alle

    KULTTUURI 3.2. 08:02 142

  7. Kahvila rautatieasemalle

    UUTISET 3.2. 07:59 142

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  9. Liikennehankkeissa jaetaan niukkuutta

    UUTISET 3.2. 07:58 125

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4475

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4812

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 28217

  5. Naisille vaatetusta ja asennetta

    UUTISET 20.1. 07:46 1035

  6. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4411

  7. Pihalta bongaamaan

    LUONTO 23.1. 15:33 771

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  9. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3529

  10. AVA aloittaa antenniverkossa

    UUTISET 24.1. 14:55 701

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4812

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3425

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 28217

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  7. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3529

  8. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4411

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3561

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4471

  1. Sotkamo niukasti parempi

    URHEILU 9.8. 10:44 91 4 12

  2. Elämyksiä ja pärähdyksiä joka iikalle

    UUTISET 5.5. 11:00 90 1 11

  3. Tanssi on tunnetila

    UUTISET 16.4. 15:01 122 0 11

  4. Kilpaillen ja kannustaen

    URHEILU 11.10. 07:48 47 2 10

  5. Urheiluseurat

    YHDISTYSTOIMINTA 24.2. 13:30 127 0 7

  6. Seurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 5.10. 13:49 23 0 7

  7. Tyttöjen seksuaalinen ahdistelu ja huumekokeilut yleistyneet

    UUTISET 2.12. 07:58 101 6 5

  8. Muumit ja Matrix samalla lavalla

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 10.5. 08:09 89 0 5

  9. UUTISET 19.10. 16:46 930 0 4

  10. Kanteleessa asuu koko orkesteri

    KULTTUURI 1.12. 12:45 88 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot