Auto paloi kirjaston pihalla
- Palon aiheuttama myrkkysavu on erittäin vaarallista terveydelle.
TULIPALO Raahen kirjaston parkkipaikalla sattui autopalo maanantaina aamupäivällä. Auton omistaja kertoo, että yrittäessään lähteä ajamaan auton valot alkoivat vilkkua ja konepellin alta alkoi nousta savua. Auton kanssa ei ollut aiemmin ollut ongelmia.
– Tilanne ei ollut erityisen vaarallinen, koska kukaan ei jäänyt autoon jumiin. Moottoritilan paloissa syntyy kuitenkin myrkyllistä savua, kun muoviosat ja akku palavat. Todennäköisesti palon syynä on jonkinlainen oikosulku, kertoo palomies Pasi Siipola.
Kirjaston toiminnalle ei palosta aiheutunut vahinkoja, vaikka katkua hieman pääsi sisälle. Kirjastovirkailija Hannele Nikula kertoo kuuluttaneensa asiakkaille tilanteesta. Kirjaston palosammutin menee vaihtoon, sillä se lainattiin avuksi sammutustöihin.
Auton moottoritila vaurioitui palossa miltei korjauskelvottomaksi.


