Uutiset

Päivitetty 12.2.2010 08:41, julkaistu 11.2.2010 15:03

Omaishoitajille 180 000 euroa

RAY Valtioneuvosto jakoi Raha-automaattiyhdistyksen voittovaroista avustuksia sosiaali- ja terveysjärjestöille 278,2 miljoonaa euroa. Pohjois-Pohjanmaan osuus potista oli noin 8,4 euroa.

Raahen seutukuntaan tuli tänä vuonna yhteensä 448 000 euroa. Suurimman yksittäisen summan, 100 000 euroa, saa Raahen seudun omaishoitajat ja läheiset ry seutukunnalliseen kiertävään palveluohjauksen- ja kuntoutusneuvojan toimintaan. Omaishoitoon myönnettiin myös 80 000 euron summa seutukunnallisen läheisverkoston toimintamallin luomiseen omaishoitajaperheiden tukemiseksi.

Raahen ensi- ja turvakoti sai myös kaksi myönteistä avustuspäätöstä. Alvari-perhetyöhön osoitettiin 32 000 euroa ja avopalvelutoimintaan 59 000 euroa.

Raahen psyyke ry sai toimintakeskuksen toiminnan kehittämiseen 94 000 euroa ja Ruukin kimppa ry puolestaan sai 40 000 euroa mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaan.

Palvelutalo Hopeataurin turvajärjestelmien perustamismenoihin myönnettiin Raahen vanhustenhuoltosäätiölle 43 000 euroa.

RAY-avustuksia jaettiin yhteensä kaikkiaan 806 järjestölle 1 630 kohteeseen. Suurimman avustuspotin keräsivät vammaisjärjestöt, joille myönnettiin avustuksia yhteensä 55 miljoonaa euroa.

Järjestöille osoitettujen avustusten lisäksi Valtiokonttorille osoitetaan kuluvana vuonna 102,8 miljoonaa euroa sotiemme veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 389

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 263

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 197

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 173

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 154

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 151

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 137

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 108

  9. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 100

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot