Uutiset

Päivitetty 22.2.2010 18:10, julkaistu 22.2.2010 15:13

Kaksi kolmesta kannatti ydinvoimakaavaa

Kuva: Nina Tuomikoski
Nina TuomikoskiLähetä palautetta toimittajalle
Maakuntavaltuutetut pääsivät testaamaan Oulunsalossa sähköisen äänestyskapulan käyttöä. Rivissä oikealla Tarja Keskitalo Pyhäjoelta vierellään Pyry-Pekka Suonsivu, jonka vieressä puolestaan istuu nuorten osallisuuskoordi

MAAKUNTAKAAVA Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi eilen Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan yhden pöydällepanoäänestyksen ja yhden palauttamisäänestyksen jälkeen äänin 58 – 29, kahden valtuutetun äänestäessä tyhjää.

Tällä kertaa maakuntavaltuuston kokouksessa ei nukuttu. Kaavan hyväksymistä edelsi vilkas kolmetuntinen keskustelu ydinvoiman hyväksyttävyydestä energiantuotantotapana yleensä ja Pyhäjoen sopivuudesta ydinvoimalan sijoituspaikaksi aivan erityisesti. Paljon painoarvoa sai myös Pyhäsalmelle suunniteltu tutkimuslaboratorio, jonka saamista ydinvoimalan pelättiin uhkaavan.

Varsinaisessa äänestyksessä keskusta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit muutamin poikkeuksin kannattivat ydinvoimakaavan hyväksymistä, vasemmisto ja vihreät puolestaan vastustivat. Raahen maakuntavaltuutetut Pirkko Ahokas-Tuohinto (kesk), Pia Bergström (kok) ja Paavo Törmi (sd) olivat ydinvoimakaavan kannalla. Pyry-Pekka Suonsivu (kesk) piti kiinni kielteisestä kannastaan. Vasemmistoliiton valtuutettu Tarja Ollanketo ja hänen varamiehensä Niilo Ojala eivät olleet paikalla kokouksessa.

Pyhäjoen Tarja Keskitalo (kesk), Vihannin Pasi Parkkila (kesk) ja Siikajoen Ulla Ala-aho olivat myös suopeita ydinvoimakaavalle. Siikajoen Matti Pohjola (vas) äänesti haapavetisen Viljo Saukon kanssa tyhjää.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  2. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 516

  3. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  4. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  5. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  6. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  7. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 30

  8. Ennätysmäinen kanteluvuosi

    UUTISET 8.2. 07:44 30

  9. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 30

  10. Netti kirii paperin edelle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.2. 07:45 60

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  4. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  5. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  9. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 73

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 18 511

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 221

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 186

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 171

  5. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 163

  6. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 155

  7. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 152

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 138

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 102

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 94

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot