Uutiset

Päivitetty 24.2.2010 08:37, julkaistu 23.2.2010 15:17

Muutostyöryhmä valittu Raahen kampukselle

KAMPUS Oulun seudun ammattikorkeakoulun rehtori Jouko Paaso nimesi eilen työryhmän valmistelemaan Raahen kampuksen toiminnan tulevia muutoksia.

Työryhmään nimettiin vararehtori Risto Kimari, pääluottamusmies Markku Perttunen, yliopettaja Risto Korva, apulaisjohtaja Timo Pieskä, osastonjohtaja Merja Luukkonen, tekniikan yksikön johtaja Jyrki Laitinen, liiketalouden yksikön johtaja Päivi Vesala, henkilöstöjohtaja Annukka Lankila ja vs. kiinteistöjohtaja Marita Rovamo.

Työryhmän ensimmäinen väliraportti tulee toimittaa rehtorille 10. toukokuuta mennessä.

Raahen tutkintoon johtavan nuorten koulutuksen aloituspaikat siirretään vuodesta 2011 lukien Oulun kampuksille. Tässä yhteydessä Raahen kampuksen toimintamalli kehitetään selvitysmies Pertti Törmälän raportissaan hahmotteleman mallin mukaiseksi.

Mallin lähtökohtana on alueen yritysten ja yhteisöjen tarpeiden mukainen koulutus, jossa eri koulutusalojen ja koulutusasteiden opiskelijat suorittavat opintojensa jälkimmäisen puoliskon työyhteisöstä käsin. Tätä toimintaa tukevia opintoja tarjotaan Raahen kampuksella ja niitä täydentäviä opintoja voidaan tuottaa mm. virtuaaliopetusta hyödyntäen.

Kampuksen henkilöstöprofiili muokataan tarvetta vastaavaksi, ja toiminnan tilantarve sopeutetaan uuteen toimintamuotoon soveltuvaksi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  2. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 516

  3. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  4. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  5. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  6. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  7. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 30

  8. Ennätysmäinen kanteluvuosi

    UUTISET 8.2. 07:44 30

  9. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 30

  10. Netti kirii paperin edelle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.2. 07:45 60

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  4. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  5. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  9. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 73

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 18 511

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 221

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 186

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 171

  5. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 163

  6. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 155

  7. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 152

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 138

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 102

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 94

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot