Uutiset

Päivitetty 25.2.2010 08:59, julkaistu 24.2.2010 13:10

Johtajiston palkat hilasivat ylös ja alas

Johtavien virkamiesten palkkakehitys vuodesta 2008 vuoteen 2009.

RAAHE Kaupungin johtajiston palkkatulokehitys vuodesta 2008 vuoteen 2009 on mielenkiintoinen. Kun yksi on kuitannut komean yli 9 prosentin kasvun bruttopalkasta, on toisen vuosipalkka kutistunut saman verran.

Raahen kaupunginjohtajiston ja päällikkötason vuosiansiokehitys on jokseenkin hajanainen. Jos kuukausiansioissa prosenttikorotukset ovatkin samansuuruisia sopimusten mukaisia, ovat heitot vuositasolla merkittäviä.

Silmiinpistävin tilastomuutos on sivistyspalvelukeskuksesta eläkkeelle jääneen Kari Hannulan ja kaupunginsihteeri Pekka Leppikankaan palkoissa niin euromääräisesti kuin prosentuaalisestikin.

Eläkkeelle vuodenvaihteessa jäänyt sivistyspalvelukeskuksen johtaja ja rehtori Kari Hannula kuittasi ruhtinaalliselta tuntuvan 9,4 prosentin korotuksen vuosiansioonsa, mikä jäi tosin hänen edellistä parin vuoden takaisesta korotuksestaan. Tuolloin Hannula sai 15,5 prosentin korotuksen siirryttyään sivistyspalvelukeskuksen hallintopäälliköksi.

Kun Hannula kuittasi 9,4 prosentin korotuksen vuosiansioonsa eli runsaat 6 400 euroa, oli Leppikankaalla miltei samansuuruinen vähennys vuosituloissaan.

Miinusmerkkinen tulokehitys oli myös kaupunginjohtaja Kari Karjalaisella, kehityspäällikkö Raija Eskelisellä, teknisen palvelukeskuksen johtaja Heimo Karihtalalla ja kaupunginkamreeri Tuula Mattilalla.

Lue aiheesta lisää torstain Raahen Seudusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  2. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 516

  3. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  4. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  5. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  6. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  7. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 30

  8. Ennätysmäinen kanteluvuosi

    UUTISET 8.2. 07:44 30

  9. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 30

  10. Netti kirii paperin edelle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.2. 07:45 60

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  4. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  5. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  9. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 73

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 18 511

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 221

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 186

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 171

  5. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 163

  6. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 155

  7. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 152

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 138

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 102

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 94

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot