Uutiset

Päivitetty 26.2.2010 07:50, julkaistu 25.2.2010 13:52

Suuri ja herkkä savotta

Kuva: Tuulikki Nousiainen
TUULIKKI NOUSIAINENLähetä palautetta toimittajalle
Siikajoen pappilan remontti alkaa olla portaita vaille valmis.

SIIKASALO Ei käy kateeksi seurakuntaa, jonka vastuulla on neljän historiallisen kirkon ja viiden seurakuntatalon kunnossapito.

Siikasalon seurakunnassa on meneillään suuren luokan kunnostussavotta, jossa riittää tekemistä ja maksamista vuosiksi. On vuotavia kirkonkattoja ja homehtuneita seurakuntataloja. Yksi ruumishuonekin jouduttiin asettamaan käyttökieltoon.

Tänä keväänä odotellaan uutisia kirkkohallituksesta, jälleen kerran.

– Huhti-toukokuun aikana ratkeaa, saammeko avustuksen Vihannin kirkonkaton ja seurakuntatalon kunnostuksiin, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Reino Nygård kertoo.

Ilman ulkopuolista apua korjaushankkeet eivät toteudu.

– Kirkollisveroilla ei pystytä pitämään kunnossa näin suurta kiinteistömassaa, se olisi mahdoton yhtälö.

Siikajoen hautausmaan ja kirkkopihan puuston kunnostus etenee vakaasti ja varoen.

– Puuhomma on jaettu useammalle vuodelle. Jokainen työvaihe suunnitellaan ja suunnitelmat käyvät asiantuntijoiden lausunnoilla. Näin varmistamme, että mitään säännöksiä ei rikota.

Siikajoen pappilan kunnostus on pysynyt aikataulussaan pakkasista huolimatta.

– Raahen Hitsaus- ja Rakennuspalvelu Oy on hoitanut työn mallikkaasti. Ulkoseinät ovat nyt valmiit ja ilmojen lämmettyä on vuorossa huopakaton teko ja seinien maalaus.

Paavolan kirkolla valmistaudutaan vainajien säilytystilojen rakentamiseen. Rakennuslupa on saatu ja urakkakilpailu käynnistymässä. Rakennustöihin päästään kevään aikana, Reino Nygård ennakoi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 11

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 30

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 50

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 30

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 44

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 21

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4712

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 712

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 1012

  4. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 174

  5. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 94

  6. Café Niinistön makein päivä

    UUTISET 6.2. 07:59 109

  7. Café Niinistön makein päivä

    UUTISET 19.10. 16:46 9479

  8. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 59

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4642

  1. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5418

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5018

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4712

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 481

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94710

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9470

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3595

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3691

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4641

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3731

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 3 7 379

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 4 4 245

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 3 0 186

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 3 0 168

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 2 1 147

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 2 1 140

  7. UUTISET 19.10. 16:46 947 0 121

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 7 0 104

  9. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 5 0 89

  10. Vestia laski jätemaksuja

    UUTISET 6.2. 18:18 5 3 74

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot