Kypsiä perunoita!
- Äänestäkää meitä! Ottoa Veronicaa ja Pauliinaa kiinnostaa vaikuttaminen. Ensi viikolla järjestettävissä Harakkamäen oppilaskuntavaaleissa näkee, kuka veti kuudesluokkalaisista pisimmän korren.
KOULUVAALIT Demokratian ensiaskelissa vaalisloganiksi kelpaa vaatimus paremmasta kouluruoasta.
Äänestysprosentit laskettelevat alamäkeä vuosi vuoden jälkeen, olipa kyseessä EU- tai kansalliset vaalit. Ehdokkaita joudutaan houkuttelemaan kuntavaaleihin ja nuorten keski-ikäisten naisten joukkopako kansanedustajan paikalta näyttää olevan trendi.
Harakkamäen koululla on tartuttu passivoituvan kansalaisyhteiskunnan haasteeseen jo alakouluvaiheessa. Oppilaitoksessa opetellaan osallistumista ja vaikuttamista oppilaskuntavaaleissa.
Yläkouluilla ja lukioissa vaalit ja äänestäminen ovat jo tutumpia ja osa opintoja. Nuorisovaltuustovaalitkin näkyvät yläkouluilla.
Harakkamäen juhlasalissa on meneillään ehdokkaiden esittely. Vaalipaneeliakin tavoitellaan, mutta valmiiksi kirjoitetut tavoitteet takertuvat jännittävien ehdokkaiden kurkkuihin. Ekaluokkalaiselle on jo kova sana lähteä parisatapäisen oppilasjoukon eteen lausumaan nimensä ja numeronsa.
Ylemmillä luokilla on rempseyttä jo hippusen enemmän. Rohkaisun jälkeen viides- ja kuudesluokkalaiset Aappo, Samuli, Veronika ja Pauliina ilmoittavat tavoitteiksi kuka kirjaston kohentamisen, kuka uudet jalkapallomaalit tai ylipäätään koulun viihtyisyyden lisäämisen.
– Otan ehdotuksia vastaan, osallistaa Otto koulutovereitaan.
Eivät koululaiset joudu ensi torstaina ilman tietoa äänestämään. On meneillään vaalikampanja, ja yli 40:n ehdokkaan nimet ja numerot ovat esillä. Eteisaulan ja ruokalan seinille ripustetuissa mainoksissa osataan myös irrotella.
– Voin luvata kaiken paitsi lainvastaisia asioita, lupaa joku.
– Äänestä minua! kehottaa useampi.
Kun aikuiset seikkailevat vaaleissaan vasemmiston ja oikeiston välillä, löytyy lasten maailmastakin puolueita. On liikuntapuolue, johon kuuluvat lupaavat vaikuttaa liikuntavälineisiin ja -paikkoihin. Moni ehdokas puhuu paremman ruoan puolesta. Konkreettisia ovat lasten toiveet.
– Kypsät perunat, kelpaa myös vaaliteemaksi.
Yhtenä puolueena erottuu viihtyisyyspuolue, jonka ehdokkaat toivovat kouluun pihalle ja sisätiloihin oleskelunurkkauksia.
Yllättävän moneen vaalimainokseen on kirjattu teesejä kiusaamisen vastustamisesta ja työrauhan takaamisesta.
– Autan lopettamaan kiusauksen, hellyttää mainos.
Veronika, Pauliina ja Otto kilvoittelevat kuudesluokkalaisen jäsenyydestä oppilaskunnassa. He kaikki ovat toisaalta viihtyisyyspuoluetta, mutta yksilöllisiä toiveitakin on.
– Penkkejä pihalle, aulaan istuinryhmiä, maalailevat Veronika ja Pauliina ja Otto nyökyttelee mukana.
Erityistä vaalikampanjaa ei kukaan suunnittele. Kolmikko uskoo hyväntahtoisesti koulukavereiden viestin perille menoon, saipa luokasta kuka tahansa edustuspaikan. Realismia toiveisiin oli opettajanhuoneesta viestitetty.
– Kivaa, jos pääsee itse vaikuttamaan, toteaa kolmikko.


