Uutiset

Päivitetty 1.3.2010 10:50, julkaistu 26.2.2010 09:45

Esikoulu etsii tiloja

Kuva: Ulla Pirkola
Mikko MäättäLähetä palautetta toimittajalle
Tikkalan koulun ykkös- ja kakkosluokkalaiset saavat ensi syksynä omat luokat. Arkistokuva.

AHTAUS Tikkalan koululla ei välttämättä järjestetä esikoulua ensi lukuvuonna. Tikkalan koulussa esikoulun käytössä oleva luokkahuone otetaan ensi syksynä ykkösluokkalaisten käyttöön.

– Ensi lukuvuonna ykkös-kakkonen jaetaan ykköseen ja kakkoseen, sanoo Tikkalan koulunjohtaja Pertti Bäckman.

Samalla liikuntasali vapautuu oikeaan käyttötarkoitukseensa.

Bäckman sanoo, että Tikkalan koulun tilankäyttö on yli sata prosenttia.

Varhaiskasvatuksenjohtaja Sirkka Kiilakoski kertoo, että perjantaina neuvoteltiin, löytyisikö Tikkalasta tilaa. Neuvottelujen tuloksista ei ole tässä vaiheessa kerrottu julkisuuteen.

Kiilakoski sanoo, että joka tapauksessa kaikille lapsille esikoulupaikka löytyy. Tarvittaessa järjestetään kuljetus esimerkiksi Jokelaan tai Haapajoelle.

Tällä hetkellä Tikkalan esikouluryhmässä on 18 lasta. Tämänhetkisten tietojen mukaan syksyllä esikouluun on tulossa kymmenen lasta. Lopullisesti eskarilaisten määrä varmistuu maaliskuun lopussa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
arcco1.3.2010 11:37

Lainaus artikkelista: AHTAUS Tikkalan koululla ei välttämättä järjestetä esikoulua ensi lukuvuonna. Tikkalan koulussa esikoulun käytössä oleva luokkahuone otetaan ensi...

Niin tässä nyt voi olla jälkiviisas ja sanoa, että tämähän oli täysin tiedossa silloin kun naapurikylien koulut lakkautettiin ja yhdistettiin Tikkalaan. Kuljetusralli eestaas senkun lisääntyy ja kohta varmaan laajennetaankin, eikä maksa mitään.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 20

  2. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 40

  3. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 20

  4. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 44

  5. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 11

  6. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 21

  7. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 26

  8. Pisteet jäivät Ouluun

    URHEILU 6.2. 18:22 50

  9. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 70

  10. AS Moonille puhdas sarja

    URHEILU 6.2. 18:21 50

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4712

  2. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 1012

  3. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 712

  4. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 19.10. 16:46 94712

  5. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 94

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  7. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4642

  8. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3731

  10. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3691

  1. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5418

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5018

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4712

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 481

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94710

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9470

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3595

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3691

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4641

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3731

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 2 6 366

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 4 4 234

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 2 0 175

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 2 0 162

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 2 1 145

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 1 1 134

  7. UUTISET 19.10. 16:46 947 0 111

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 7 0 102

  9. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 4 0 80

  10. Vestia laski jätemaksuja

    UUTISET 6.2. 18:18 5 3 73

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot