Uutiset

Päivitetty 2.3. 08:18, julkaistu 2.3. 08:11

AKT:lta anotaan poikkeuslupaa

Kuva: Vesa Joensuu
Kristiina TuikkalaLähetä palautetta toimittajalle
Paikallispäällikkö Pekka Pirttijärvi on yksi harvoista, jotka pyörittävät bussia mahdollisen lakon aikana. Pirttijärvi epäilee, että aikataulut voivat heittää jonkin verran ajettavilla linjoilla.


LAKKO Bussi- ja kuorma-autoliikenteen lakko alkaa tänään. Työntekijäliitto AKT hylkäsi valtakunnansovittelijan jättämän sovintoesityksen.

Suurin osa Suomen henkilöliikenteestä pysähtyy tiistai-iltana kello 18. Myös tehtaat ovat riippuvaisia jatkuvasta raaka-aineiden virrasta, joten ne voivat pysähtyä muutamassa päivässä. Lakko koskee myös jäte ja polttoainekuljetuksia.

Kauppojen hyllyjä AKT:n lakko ei heti tyhjennä. Bussiliikenteen seisokki kouraisee sen sijaan pian. Raahenkin alueella tuhansia.

Vielä tänään tiistaina eivät Käkelän Liikenteen asiakkaat tunne Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton, AKT:n, lakon vaikutuksia. Paikallispäällikön Pekka Pirttijärven mukaan firmalla ei juuri ole iltavuoroja, mutta keskiviikkona kaikki on toisin. Pirttijärvi toteaa Käkelän Liikenteen kaikkien kuljettajien olevan järjestäytyneitä eli kuskinpukille ei jää paljon hyppääjiä, mikäli lakko todella alkaa.

– Minä koetan palvella, ilmoittaa Pirttijärvi.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton lakko koskettaa tavallisia kulkijoita. Pirttijärvi laskee Käkelän Liikenteenkin päivittäisen asiakasmäärän tuhansissa.

Tärkeysjärjestyksissä koululaiset ja palvelubussit ovat etusijalla. Pirttijärven mukaan Raaheen pyritään saamaan AKT:lta poikkeuslupa, jonka turvin Fiia, Pekka ja Liisa voivat liikennöidä.

Koululaiskyydeistä keskiviikkona ajetaan Siikajoelta aamulla kello 8 ja Pyhäjoelta klo 9:n vuorot Raaheen. Takaisin Siikajoelle lähdetään noin kello 15 ja Pyhäjoelle kello 14. Siikajoelle pyritään ajamaan myös myöhäisempi bussi.

Junille menijät ovat suurimmat häviäjät, mikäli lakko tulee. Niitä vuoroja, kuten ei pitkän matkan vuoroja Ouluun, Kajaaniin ja Oulaisiin ajeta.

K-Citymarketin ruokapuolen kauppias Seppo Ahoketo arvioi lakon vaikutusten näkyvän parin viikon kuluessa joidenkin artikkeleiden loppuessa. Ensimmäiseksi kuluttajat törmäävät tyhjenevään hedelmätiskiin. Ulkomaisten hedelmien kierto on muuta tavaraa nopeampaa.

City-Marketissa mahdolliseen lakkoon on osattu varautua. Ahokedon mukaan käsivarastoja on kasvatettu sen minkä on tilojen myötä ollut mahdollista. Ahoketo uskoo myös omistajavoimin tavaran liikkuvan jonkin verran.

– Aina näitä lakkoja on ollut ja aina on selvitty, arvioi kauppias rauhallisesti.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Poliisi toivottaa lisää etsijöitä tervetulleeksi

    UUTISET 10.9. 16:48 41

  2. Etsinnät jatkuvat yhä

    UUTISET 9.9. 14:01 30

  3. Henkilöauto ja aremijan kuorma-auto kolaroivat Siikajoella

    UUTISET 9.9. 12:40 30

  4. Moporahat metsästä

    UUTISET 9.9. 16:27 21

  5. Valvonta pelaa sikatiloilla

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.9. 15:53 50

  6. P. Jokisen tilat käyttöön

    UUTISET 9.9. 09:45 30

  7. Oppiminen voi olla myös seikkailu

    UUTISET 9.9. 13:52 20

  8. Seurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 9.9. 12:52 30

  9. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.9. 10:06 00

  10. Partiolippukunta Merituuli

    YHDISTYSTOIMINTA 9.9. 12:26 30

  1. Valvonta pelaa sikatiloilla

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.9. 15:53 50

  2. Poliisi toivottaa lisää etsijöitä tervetulleeksi

    UUTISET 10.9. 16:48 41

  3. Huhut iskivät sairaalaan

    UUTISET 6.9. 15:30 5134

  4. 60 vuotta työn merkeissä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.9. 15:54 100

  5. Maajusseille kylvösäitä

    UUTISET 11.5. 15:23 3560

  6. Etsinnät jatkuvat yhä

    UUTISET 9.9. 14:01 30

  7. Henkilöauto ja aremijan kuorma-auto kolaroivat Siikajoella

    UUTISET 9.9. 12:40 30

  8. Lehmän kesä on liian lyhyt

    UUTISET 24.8. 17:33 421

  9. P. Jokisen tilat käyttöön

    UUTISET 9.9. 09:45 30

  10. Kadonneen jäljillä

    UUTISET 7.9. 13:15 190

  1. Huhut iskivät sairaalaan

    UUTISET 6.9. 15:30 5134

  2. Ihminen on paras sisäilmamittari

    UUTISET 2.9. 15:44 303

  3. Maajusseille kylvösäitä

    UUTISET 11.5. 15:23 3560

  4. Talonväki pelasti lehmän

    UUTISET 17.8. 12:47 750

  5. Kitee selvästi parempi

    URHEILU 23.8. 10:16 560

  6. Kruununmakasiinille uusia tukijoita

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 3.9. 11:24 230

  7. PaTe jäi maaleitta

    URHEILU 10.6. 12:38 2720

  8. Pelti rytisi Kummatissa

    UUTISET 17.8. 12:58 740

  9. Pakkolasku kuperkeikalla

    UUTISET 30.8. 09:38 311

  10. Kukkapenkkien kitkeminen edelleen suosittua

    UUTISET 27.5. 14:55 3070

  1. Maajusseille kylvösäitä

    UUTISET 11.5. 15:23 3560

  2. PaTe jäi maaleitta

    URHEILU 10.6. 12:38 2720

  3. Taas vainotaan

    UUTISET 6.5. 14:40 3702

  4. Kreikka ydinvoimaa kuumempi

    UUTISET 6.5. 14:55 3647

  5. Makasiinille kertyy rahaa

    UUTISET 9.7. 12:21 2040

  6. Kukkapenkkien kitkeminen edelleen suosittua

    UUTISET 27.5. 14:55 3070

  7. Tuli karkasi Pyhäjoella

    UUTISET 10.6. 10:04 2710

  8. Hanhimetsälle vasta syyskuussa

    UUTISET 28.6. 15:50 2120

  9. Sairastapaus vaati Sepeä

    UUTISET 23.6. 12:34 2360

  10. Kupu täyteen muuttajille

    UUTISET 11.5. 11:23 3410

  1. Etsinnät jatkuvat yhä

    UUTISET 9.9. 14:01 3 0 483

  2. Poliisi toivottaa lisää etsijöitä tervetulleeksi

    UUTISET 10.9. 16:48 4 1 209

  3. Moporahat metsästä

    UUTISET 9.9. 16:27 2 1 233

  4. Henkilöauto ja aremijan kuorma-auto kolaroivat Siikajoella

    UUTISET 9.9. 12:40 3 0 213

  5. P. Jokisen tilat käyttöön

    UUTISET 9.9. 09:45 3 0 201

  6. Valvonta pelaa sikatiloilla

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.9. 15:53 5 0 178

  7. Oppiminen voi olla myös seikkailu

    UUTISET 9.9. 13:52 2 0 84

  8. Kadonneen jäljillä

    UUTISET 7.9. 13:15 19 0 75

  9. Tuhansien muistojen teatteri

    UUTISET 8.9. 17:10 6 1 59

  10. Saatiin seutukunnallinen teatteriohjaaja

    UUTISET 8.9. 14:26 1 0 45

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti