Kulttuurirahaa Rajatsille
RAHAA Rajatsi ry saa tämänvuotisten Rantajatsien järjestämiseen opetusministeriöltä 8 000 euron avustuksen.
– Loistavaa. Se on selvästi enemmän kuin viime vuonna, iloitsee Rantajatsien festivaalijohtaja Anna-Maija Saarela kuultuaan avustuspäätöksestä Raahen Seudusta.
Rajatsi haki hieman suurempaa avustusta, mutta kun yhdistys sai viime ja toissa vuonna 5 000 euroa, on kasvu jopa tuntuva.
Ensi kesänä fantissa soi taas tasokas jazz, lupaa Saarela. Hänen mukaansa Raahessa kuullaan ja nähdään korkeatasoisia kansainvälisiä ja kotimaisia esiintyjiä.
– Ohjelmisto alkaa olla kasassa, mutta voimme julkistaa sen vasta huhtikuussa.
Raaheen pyritään ensi kesänä saamaan aiempaa enemmän ”jazzmatkailijoita”. Niitä Rajatsi pyrkii haalimaan olemalla esillä alan tapahtumissa.
Markkinointia helpottaa tuntuvasti viime vuonna opetusministeriöltä saatu 15 000 euron avustus kulttuurimatkailun kehittämiseen. Avustus on tarkoitettu kahdeksi vuodeksi.
– Olemme esillä alan messuilla ja esimerkiksi huhtikuussa olemme mukana Suomen osastolla Bremenin kansainvälisillä jazzmessuilla.
– Yritämme saada Raaheen myös ulkomaisia matkailijoita, tuumaa Saarela.
Opetusministeriön keskiviikkona jakama kulttuuriavustusten potti oli yhteensä yli 4,4 miljoonaa euroa.


