Kupu täyteen muuttajille
- Kuin marjassa. Miesten ämpäreissä on nyt ohraa. Pattijoen metsästysseuran porukka ruokkii vesilintuja yhteensä 2000 kilolla ohraa.
KEVÄT Parikymmentä miestä marssii jyväsäkkien ja -ämpäreiden kanssa pitkin Rivin rannan kosteikkoa. Hanhet ja sorsat ja muut muuttajat saavat kupunsa täyteen raskaan muuttomatkan jälkeen.
Ohranjyvät levitetään hiekkasärkille vesirajaan. Pattijoen Metsästysseuran riistanhoitojaoksen porukka on ruokkinut vesilintuja jo vuosikaudet. Tänä keväänä linnuille laitetaan 2000 kiloa ohranjyviä. Talkoita on pidetty 500 kilon erissä. Viime maanantaina pidettiin toiseksi viimeiset-
– Edellisellä kerralla ennen vappua viedyt jyvät ovat jo kadonnet lintujen suihin, kertoo yksi talkoolaisista Ville Härkönen.
Riistanhoitojaoksen johtaja Reijo Pelkonen kehuu, että hyvin ovat miehet ruokintalkoisiin aina lähteneet ja mukana on niin nuorempaa kuin varttuneempaakin metsästäjää.
– Muuttomatkasta väsyneet linnut saada tankata täällä. Näin niillä on paremmin voimia pesiytyä ja jatkaa sukua, hän sanoo.
Rivin ranta on suosittu muuttolintujen levähdyspaikka. Vuosia jatkuneen emolehmien laiduntamisen ansiosta alue on lisännyt suosiota myös pesintäalueena.
Pelkonen kertoo, että naudat ovat polkeneet ja syöneet rantaruovikon matalaksi, ja se houkuttelee pesijöitä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.
Ajoissa aloitettu sorsien ja hanhien ruokinta saa ainakin osan muuttomatkalla olevista linnuista jäämään halutulle seudulle.
Toiveissa metsästäjillä tietenkin on, että ruokinta näkyisi myös syksyn lintusaaliissa. Timo Koivula harmittelee sorsastuksen myöhäistä aloitusajankohtaa. Hänen mielestään sorsastus tulisi aloittaa jo 10. elokuuta, eikä vasta 20. 8.
Ruokintatalkoiden
jälkeen linnuille pitäisi antaa pesimärauha. Metsästäjät toivovatkin, että linnut saisivat ruokailla ja pesiytyä rauhassa ja ylimääräistä liikkumista alueella vältettäisiin.Lintuja voi toki tiirailla kiikareilla kauempaa.


