Sillanpään myllyt pyörivät ensi kesänä
- Jari Sillanpään paikkavaraus kahdelle tuulumyllylle on voimassa puoli vuotta. Arkistokuva.
ENERGIA Raahen satama-alueelle on tulossa kaksi tuulivoimalaa. Hankkeen takana on laulaja Jari Sillanpään EverGreen Investment Oy.
Laulajakuuluisuus ilmoitti reilu kaksi kuukautta sitten haluavansa rakennuttaa Raaheen tuulivoimalan ja tänään asia on esillä Raahen liikelaitosten johtokunnassa.
– Pitää paikkansa. Sillanpään yhtiö haluaa varata paikan kahdelle tuulivoimalalle. Paikkavaraus on voimassa puoli vuotta, jonka aikana hanke täytyy saada liikkeelle. Jos hanke ei toteudu, niin muita tulijoita kyllä riittää, tuumaa liikelaitosten johtaja Hannu Pyykönen.
Hänen mukaansa kaavoituksellisesti asia on kunnossa, sillä satamaan on osoitettu alueet paria tuulivoimalaa varten keskeisten taajama-alueitten osayleiskaavassa. Rakentaminen sinne onnistuu pelkällä toimenpideluvalla.
Tuulivoimalat sijoitetaan syväsatamaan rakennetun penkereen tuntumaan.
Suunnitelmien mukaan uuden tuulivoimalat ovat toiminnassa jo ensi vuoden juhannuksena. Keväällä Raahessa tuulivoimalavierailunsa yhteydessä Sillanpää arvioi, että hänen myllynsä pyörii aikaisintaan vuonna 2012.


