Uutiset

Päivitetty 23.7.2010 10:07, julkaistu 22.7.2010 13:06

Enterovirus jyllää

EPIDEMIA Ankaraa päänsärkyä aiheuttava aivonkalvotulehdus sairastuttaa nuoria ja lapsia. Aiheuttajaksi on paljastunut enterovirus. Tauti paranee itsestään, rauhoittelee lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo OYS:sta.

Sairastuneita on niin paljon, että voidaan puhua epidemiasta.

– En pysty antamaan tarkkoja lukuja, mutta tapaukset tuntuvat keskittyvän Oulun eteläpuolelle. Esimerkiksi Ylivieskasta on tullut useita potilaita kuluneen viikon aikana, Jarmo Salo kertoo.

Raahen terveyskeskuksen ensiapupäivystykseen potilaita on tullut muutamia päivässä. Ensimmäiset tapaukset ilmenivät kaksi viikkoa sitten. Osastonhoitaja Lea Vähäkankaan mukaan useimmat sairastuneista ovat 1990-luvulla syntyneitä nuoria.

Oireina ovat olleet itsepintainen ja kova päänsärky, oksentelu ja niskakivut. Joillakin on ollut myös kuumetta.

– Nyt torstaina tapauksia on tullut vain yksi, joten toivomme tapausten olevan vähenemään päin, osastonhoitaja toteaa.

Enterovirukseen eivät tehoa antibiootit, joten ainoa hoitokeino on kivun lääkitys ja lepo. Joissakin tapauksissa kipu on ollut niin ankara, että potilas on tarvinnut nesteytyshoitoa.

– Oireet saattavat tuntua järkyttävän kovilta, eikä potilas pysty kipujensa takia syömään eikä juomaan. Silloin pitää turvautua suonensisäiseen nesteytykseen, lääkäri vahvistaa.

On arvoitus, miksi juuri nuoret sairastuvat.

– Siihen etteivät aikuiset ole sairastuneet, lienee selityksenä vasta-aineet joskus aiemmin sairastetusta tulehdustaudista, lääkäri arvioi.

Enterovirukset ovat maailmalla erittäin yleisiä. Mikä saa ne äitymään aivokalvontulehdusta aiheuttaviksi, on asiantuntijoillekin kysymysmerkki. Lauhkean ilmaston maissa, kuten Suomessa, enterovirukset jylläävät erityisesti loppukesäisin ja syksyisin. Aivokalvontulehduksen lisäksi virukset aiheuttavat mm. vatsatauteja, kurkkutulehduksia ja enterorokkoa.

Enterovirus tarttuu herkästi.

– Yleisimmin pisaratartuntana ja käsien kautta, vahvistavat sekä lääkäri että osastonhoitaja.

Ensimmäisen elinvuoden aikana saadut rokotukset aivokalvontulehdusta vastaan eivät suojaa enteroviruksilta.

Torstaina uutisoitiin, että Suomen Lidl on vetänyt tiettyjä nakkisämpylöitä pois markkinoilta, koska niissä on todettu listeriaa. Listeriabakteeri saattaa aiheuttaa myös aivokalvontulehdusta. Nakkisämpylät ovat kuitenkin syyttömiä tällä kertaa.

– Tällä epidemialla ei ole mitään tekemistä listerian kanssa, Jarmo Salo alleviivaa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)25.7.2010 17:58

Viruksia ja bakteereita meidän on turha "juosta" karkuun. Miksi tästä kärsii juuri nuoret?
Siksi, että juuri nuori on katkeamattomassa homeantibiootti-ketjussa: Sikiö kehittyy kv-homeisessa kodissa=>aloittaa elämänsä kv-homeisella synnytyslaitoksella=>siirtyy kv-homeiseen päiväkotiin=>siirtyy opiskelemaan kv-homeiseen kouluun=>On valmis työkyvyttömyyseläkkeelle ennenkuin kerkiää edes aloittaa työnteon! Siksi!

Ainoa konsti parantaa nuoren omaa immuunipuolustusta ovat kolme tärkeintä probiootti-bakteeria, jotka ovat tuhoutuneet(kuolleet) homeantibiootti-altistuksessa!
___________________________________________
=>MRSA sairaala-bakteerin turhat uhrit!<=

Viittaus MRSA sairaala-bakteeri epidemiaan.

>>>>>>>>>>Ihmettelen sitä, että miksi yritämme "juosta" bakteereita ja viruksia karkuun?? Toki voimme juosta bakteereita ja viruksia karkuun, mutta pakoon niiltä emme pääse koskaan!
Mitä sitten pitää tehdä?
Tarkalleen samoin kuin Clostridium difficile tappaja-bakteerin kohdalla:

Clostridium difficile -bakteeri on yleinen meillä ihmisillä, lapsilla varsinkin. Itse Clostridium difficile tappaja-bakteeri ei ole perus syy kuolemiin, vaan antibiootti-lääke ja kosteusvaurio-homeiden antibiootti ovat tappaneet nämä tarpeelliset maitohappobakteerit, jonka takia Clostridium difficile -bakteerit ovat päässeet kiinnittymään, kasvamaan ja lisääntymään limakalvoilla, joilta puuttuu tämä luonnollinen vastarinta; tärkeimmät maitohappobakteerit!
jatkuu...
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/MRSA_sairaala-bakteerin_turhat_uhrit.html

Oiva Rutanen

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:42 30

  2. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:46 30

  3. Opistot

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:43 30

  4. Seurakunnat

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:44 30

  5. Miljoonien toivelista Kasitiestä

    UUTISET 3.2. 18:37 101

  6. Pensselillä pinnan alle

    KULTTUURI 3.2. 08:02 142

  7. Huojuvan hyvä teatterikevät

    KULTTUURI 3.2. 08:01 130

  8. Tuulivoima myötätuulessa

    UUTISET 3.2. 07:56 1511

  9. Kahvila rautatieasemalle

    UUTISET 3.2. 07:59 142

  10. Liikennehankkeissa jaetaan niukkuutta

    UUTISET 3.2. 07:58 125

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  3. Tuulivoima myötätuulessa

    UUTISET 3.2. 07:56 1511

  4. Miljoonien toivelista Kasitiestä

    UUTISET 3.2. 18:37 101

  5. Huojuvan hyvä teatterikevät

    KULTTUURI 3.2. 08:01 131

  6. Pensselillä pinnan alle

    KULTTUURI 3.2. 08:02 142

  7. Kahvila rautatieasemalle

    UUTISET 3.2. 07:59 142

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  9. Liikennehankkeissa jaetaan niukkuutta

    UUTISET 3.2. 07:58 125

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4475

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4812

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 28217

  5. Naisille vaatetusta ja asennetta

    UUTISET 20.1. 07:46 1035

  6. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4411

  7. Pihalta bongaamaan

    LUONTO 23.1. 15:33 771

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  9. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3529

  10. AVA aloittaa antenniverkossa

    UUTISET 24.1. 14:55 701

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4812

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3425

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 28217

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  7. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3529

  8. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4411

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3561

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4471

  1. Sotkamo niukasti parempi

    URHEILU 9.8. 10:44 91 4 12

  2. Elämyksiä ja pärähdyksiä joka iikalle

    UUTISET 5.5. 11:00 90 1 11

  3. Tanssi on tunnetila

    UUTISET 16.4. 15:01 122 0 11

  4. Kilpaillen ja kannustaen

    URHEILU 11.10. 07:48 47 2 10

  5. Urheiluseurat

    YHDISTYSTOIMINTA 24.2. 13:30 127 0 7

  6. Seurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 5.10. 13:49 23 0 7

  7. Tyttöjen seksuaalinen ahdistelu ja huumekokeilut yleistyneet

    UUTISET 2.12. 07:58 101 6 5

  8. Muumit ja Matrix samalla lavalla

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 10.5. 08:09 89 0 5

  9. UUTISET 19.10. 16:46 930 0 4

  10. Kanteleessa asuu koko orkesteri

    KULTTUURI 1.12. 12:45 88 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot