Maisemat muuttuvat keskustassa
- Tähän tulee talo. Kaivinkone teki torstaina kuoppaa perustuksia varten. Oskari Pentikäinen ja Jukka Tohola Rakennuskolmiolta mittamiehinä.
RAKENTAMINEN Vuoden kuluttua näkymät ovat tyystin toisenlaiset Tornitalon kulmilla, kun lehtitalon kortteli on täydentynyt ja vanha virastotalo pessyt kasvonsa.
Infokyltti Raahen Fellmaninkulman talotyömaasta ilmoittaa paikalle nousevasta 4-kerroksisesta asuinkerrostalosta, joka valmistuu ensi kesän aikana. 13 asunnon terassitalon rakentaa Rakennus Miillukankaaseen kuuluva Raahen Rakennuskolmio.
Rakennus Miilukankaan toimitusjohtaja Eija Sorjamaa kuulostaa tyytyväiseltä. Ennakkomarkkinointi on kiinnostanut ja varauksia on tehty siinä määrin, että paperisodan jälkeen Raila Rönkköharjun piirtämää terassitaloa voidaan lähteä toteuttamaan.
Jos Fellmanin pohjoispuolella nostetaan täysin uutta kivijalasta kattoon, niin eteläpuolella vanha valtion virastotalo on lähtenyt muodonmuutokseen.
Massiivisen 70-lukulaisen tiilikolossin ulkopuolella on jo muutaman viikon ajan hiekkapuhallettu ja pesty pintoja. Vaalennusta on valmisteltu.
Kuluvalla viikolla on aloitettu seinäpintojen pinnoitus: ohutrappausta seinään ja sen päälle lopullinen silkopinnoite.
Havara Oy:n urakkaa täyttämässä olleet Janne ja Juho Vuorenmaa sekä Mikko Hakola saavat taiteilla piennosturin kanssa syksyyn. Aikataulutuksen mukaan rakennuksen korkean osan ulkosivukäsittely tehdään kuluvan vuoden aikana. Matalan osan ulkopuoliseen remonttiin siirrytään ensi vuonna. Sen on määrä olla valmiina 2011 kesäkuun loppuun mennessä.
– Keleistä riippuen, muistuttaa Janne Vuorenmaa oleellisesta säätekijästä.
Senaattikiinteistöltä rakennuskompleksin ostaneen yrittäjä Harri Hakasalon mukaan ulkovuoren pinnoitusta seuraa vielä tämän vuoden aikana massiivinen ikkunaremontti. Korkean osan kaikki ikkunat vaihdetaan. Sinne asennetaan myös nykyaikainen ilmanvaihto ja ilman epäpuhtauksia keräävät akustolevyt poistetaan. Muutoin sisätilat remontoidaan jatkossa asiakkaan tarpeiden mukaan.
Virastotalon matalampi osa välttyy perusteelliselta saneeraukselta, sillä Jokilaaksojen verotoimiston siipi on jo aiemmin uudistettu.
Raahelaisia kiinnostavan vanhan poliisiputkan tulevaisuus on vielä auki. Hakasalon mukaan putka on herättänyt hilpeyttä ja kerännyt useita uusiokäytön ehdotuksia.


