Yksi vesitorni remonttiin
- Honganpalon vesitornit ovat 30-vuotiaita. Tänä syksynä kurkataan yhden tornin sisuksiin ja korjataan ajan patinat.
VESI Honganpalossa olevista kolmesta vesitornista yhtä remontoidaan viiden viikon ajan. Remonttimiesten saapuminen Honganpalon vesitorneille ei näy millään tavalla vedenjakelussa. Vettä riittää kaikille. Yhden tornin jäänti pois vesijohtoverkosta ei ole tavatonta.
– Talvellakin on yksi torni usein pois käytöstä jäätymisen vuoksi, kertoo Raahen Vesi Oy:n toimitusjohtaja Esa Seppänen.
Honganpalon pyöreät vesisäilöt näyttävät sympaattisilta, mutta ne jäätyvät helposti kovilla pakkasilla. Ne valmistettiin aikanaan imagosyistä paikallisesta Rautaruukin raudasta eikä rautakuorta eristetty.
Vesitornit on tehty veden kulutuksen tasaamista varten. Ne takaavat, että vettä riittää aina, kylvettiinpä tai sanottiinpa kaupungissa miten paljon tahansa. Vedet ovat osa yhteistä varmuusvarastoa.
– Raahen vesisäiliöissä riittää vettä kaikkiaan noin vuorokaudeksi, arvioi Seppänen.
Mitään saunavettä säiliöissä ei pantata, vaan säiliöiden vesi vaihtuu koko ajan muun veden mukana.
Raahen Vesi Oy on selvittänyt tyhjennetyn säiliön pistesyöpymät. Urakoijan tehtävänä on hiekkapuhaltaa, paikata ja pinnoittaa säiliö sisäpuolelta ja tarvittavat kohdat myös ulkopuolelta. Remonttia tekee Oulun Terkos Oy, joka on erikoistunut vesisäiliöiden korjauksiin.
– Se pestään, desinfioidaan ja huuhdellaan ja testataan ennen kuin vesi lähtee sieltä vesijohtoverkkoon, kertoo Seppänen.
Vesiyhtiö asentaa torniin myös uuden sähköisen suojausjärjestelmän entisen tilalle. Se estää säiliön syöpymistä ja suojaa säiliöitä korroosiolta.
Vesisäiliöt on rakennettu 1970- ja 80-luvun vaihteessa, kun vesitornien rakentaminen oli tavallista. Nykyisin vesitorneja ei enää tehtäisi.
– Nyt ovat muodissa alavesisäiliöt, kertoo Seppänen.
Vesitorni on varsin hyvä ratkaisu juuri Raaheen, sillä 90 prosenttia Raahen vedestä virtaa Vihannista ekologisesti alamäkeä pitkin ja vesitornit ovat hyvä jarru vauhdikkaalle vedentulolle.


