Uutiset

Päivitetty 26.8.2010 13:52, julkaistu 25.8.2010 15:12

Ruskeita kärpässieniä paljon

Kuva: Tuulikki Nousiainen
Tuulikki NousiainenLähetä palautetta toimittajalle
Sienimetsällä tarvitaan lajintuntemusta. Jopa tutulla kangasrouskulla on on ilkeämielinen matkija lakritsirousku. Anne ja Ritva Ahonen aikovat olla tarkkoina, ettei lievästi myrkyllinen matkijasieni pääse sienikoppaan.

SIENIKURSSI Lieneekö kuuman kesän seurausta, mutta ruskeita kärpässieniä on tänä vuonna paljon, varoittaa toiminnanjohtaja Hilkka Ylikulju Rannikon 4H-yhdistyksestä.

Ruskeat, pilkuttomat kärpässienet kasvavat usein haperoiden seurana.

– Kangaskärpässieniä on löytynyt erityisesti mustikkatyypin maastosta, Hilkka Ylikulju kertoo.

Kun katsoo tarkemmin, kärpässienen tunnusmerkit kuitenkin löytyvät.

– Jalan tyvi on paksumpi, eli puhutaan turvonneesta sukasta. Lisäksi varren yläosassa on kaulus.

Ruskean kärpässienen pilkullinen muoto ruskokärpässieni on jo helpompi tunnistaa.

– Se on kuin vanhentunut punainen kärpässieni. Niitä kasvaa samanlaisessa maastossa kuin punaiset kärpässienet, eli ruohoisella pohjalla, usein polkujen reunoillaa, Hilkka Ylikulju vertaa.

Onneksi sienimetsässä on myös tuttuja ja turvallisia ruokasieniä. Herkkutattien ensimmäinen aalto alkaa olla jo takana päin. Seuraavaa aaltoa Hilkka Ylikulju odottaa puolukoiden kypsymisen aikoihin. Sen sijaan rouskujen vähäisyys ihmetyttää.

– Karvarouskuja ei ole vielä juuri lainkaan, vaikka yleensä ne alkavat nousta jo mustikoiden kypsymisen aikaan. Myös haaparouskut odotuttavat. Mutta haperoita on tänä vuonna valtavasti ja niiden kausi tuntuu jatkuvan edelleen.

Tutuimmat ruokasienet sekä myrkkysienet olivat keskeistä opiskeltavaa Rannikon 4H-yhdistyksen järjestämällä sienikurssilla Raahen hiihtomajalla keskiviikkoiltana. Osallistujien kanssa kävi kuten niin usein ennenkin: tupa täyttyi viimeistä sijaa myöten.

Yksi illan mielenkiintoisimmista tuttavuuksista oli lakritsirousku. Se on matkijasienistä kiusallisimpia, sillä se muistuttaa erehdyttävästi kangasrouskua. Lakritsirousku on lievästi myrkyllinen.

– Myrkky aiheuttaa lieviä suolistohäiriöitä, mutta se ei jää elimistöön. Värivertailussa piparkakku on hyvä osviitta: kangasrousku on paistetun piparkakun värinen, kun taas hailakampi lakritsirousku on piparkakkutaikinan värinen. Nimensä mukaisesti lakritsirousku tuoksuu selvästi lakritsille. Paras tuntomerkki on ehdottomasti maitiaisneste: kangasrouskulla se on valkoista, lakritsirouskulla kirkasta, Hilkka Ylikulju neuvoo.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 388

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 262

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 196

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 172

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 154

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 150

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 134

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 105

  9. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 94

  10. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 94

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot