Suihkulähde kuivuu vielä
- Härkätorin suihkulähdettä laatoitetaan pressun alla. Avajaiset siirtyivät, mutta syksyyn vai kevääseen, se on vielä auki.
HÄRKÄTORI Suihkulähdettä Puolustaja-patsaineen ei saatu alkuperäisessä aikataulussa valmiiksi. Lähteen raskaat betonirakenteet eivät ehtineet kuivua niin nopeasti, että olisi päästy ajoissa pinnoitustöihin. Valmistuminen on kiinni kesän jatkumisesta.
Kunniallisena tavoitteena oli saada suihkulähde patsaineen valmiiksi Taiteiden yöhön, viime viikonvaihteeksi. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Raahen kaupungin työpäällikkö Juha Ojala selittää, että suihkulähteen allas on valettu, mutta raskaat betonirakenteet vaativansa aikansa kuivua ennen pinnoitustöitä. Rakenteilta vaaditaan kovaa säänkestävyyttä.
– Sateiden takia on rakenteiden päälle rakennettu katos, jonka alla pinnoitustöitä voidaan tehdä.
Allas laatoitetaan, suihkulähde asennetaan ja patsas pystytetään, mikäli kesää jatkuu riittävän pitkään. Ojala sanookin, että ehkä suihkulähteen toimintaa ehditään vielä tänä syksynä testata.
Kesä oli töiden puolesta ihanteellinen, mutta siitä huolimatta aikataulu oli töille liian tiukka.
– Ei ole vielä päätetty, siirretäänkö suihkulähteen virallinen avaus ensi kesään, se riippuu nyt vielä monesta tekijästä.
Suihkulähteen on suunnitellut arkkitehti Yegezu Wondafrash. Sen sivut ovat 3,6 metriä leveät ja altaan reunat 50 cm korkeat. Altaaseen tulee useita vesisuihkuja, jotka myös valaistaan.


