Reseptikoulutus ei vielä herätä intohimoja
- Päivystävät sairaanhoitajat ovat lyhentäneet turhaa jonotusta Raahen terveyskeskuksen lääkärinvastaanotolla. Kuvassa vasemmalta hoitajat Paula Niemelä, Emilia Jurvansuu-Honkala, Kaija Hakonen ja Katja Yliniitty. Edessä k
HOIDOSSA Päivystävä sairaanhoitaja lyhentää hoitoon hakeutuneiden jonoja. Kolmatta vuotta Raahen pääterveysaseman lääkärinvastaanotolla käytössä ollut päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto on toiminut hyvin.
Erikseen koulutettu hoitajien ryhmä vähentää vähäisten, mutta sinänsä kiusallisten vaivojen kanssa hoitoon hakeutuvien jonoja, eikä jokaisella venähdyksellä tai flunssalla tarvitse mennä lääkärille saakka.
Sairaanhoitajia aiotaan kouluttaa valtakunnallisesti myös siten, että hoitajat voisivat kirjoittaa jatkossa myös reseptejä, mutta toistaiseksi mahdollisuus ei ole herättänyt Raahessa kiinnostusta.
Tilanne saattaa tosin muuttua, kunnes selviää tarkemmin, mitä koulutus pitää sisällään ja mitä se lopulta vaatii.
Pelkästään päivystävän sairaanhoitajan koulutus vei työhön erikoistuneelta ryhmältä noin vuoden ja reseptin kirjoittamisoikeus toisi vähintään toisen mokoman opiskelua.
– Emme ainakaan lähde työyhteisönä sooloilemaan vaan katsomme kunnolla, miten asia etenee valtakunnallisesti. Siinä mennään kuitenkin toisen ammattikunnan osaamisalueelle, joten taustat on hyvä selvittää kunnolla. Nykyinen malli on kuitenkin toiminut todella hyvin, vaikka alunperin kokeilu oli projektiluontoinen, Paula Niemelä terveyskeskuksen lääkärinvastaanoton osastonhoitaja kertoo.
Vaikka päivystävä sairaanhoitaja karsii lääkärin vastaanotolta muun muassa flunssapotilaat, ei se lääkärin työtaakkaa vähennä. Lääkärin ajat tulevat täyteen joka päivä ihan niin kuin ennekin.
– Ennen flunssapotilas oli tavallaan helpompi tapaus, mutta nyt kun hoitajat huolehtivat pienemmät vaivat, kaikki lääkärille saakka tulevat ovat hieman vakavampia. Näin ollen päivät saattavat olla nykyisin kovempia kuin ennen, lääkäri Minna Huusko kommentoi.
Juuri nyt hoitajan vastuu on kasvanut ja tarvittaessa hoitajat voivat konsultoida toinen toistaan, mikäli vastaanotossa tulee keskustelua vaativia tapauksia. Nyt kun lääkäri kirjoittaa vielä reseptit, tulee viimeistään siinä vaiheessa hoitajan ja lääkärin välinen mielipiteenvaihto, joka koetaan ryhmän keskuudessa tärkeäksi.
– Hoitaja ja lääkäri ovat perinteiseen tapaan työpari, Katja Yliniitty huomauttaa.
Raahen terveyskeskuksessa on tällä hetkellä seitsemän päivystävää sairaanhoitajaa. Työterveyshuollossa, Pyhäjoella ja Siikajoella päivystäviä hoitajia on yksi kussakin.


