Luottamus punnitaan
- Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti mielenkiintoisessa vaiheessa välikysymyksensä kepulaisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pyry-Pekka Suonsivun toiminnasta. Kuuman taloussyksyn lisäksi myös kaupunginhallituksen j
RAAHE Vasemmistoliitto mittauttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan luottamuksen. Samalla myös hallituksen painoarvo punnitaan.
Vasemmistoliiton Joni Lackström heitti kaupunginhallitukselle pahan purtavaksi, kysellessään hallituksen puheenjohtajan Pyry-Pekka Suonsivun esiintymisestä Oulun seudun koulutuskuntayhtymän kesäkuisessa yhtymäkokouksessa.
Valtuustoryhmän kysely ei ole vain läpihuutojuttu, vaan siinä punnitaan kuntalain mukaan paitsi puheenjohtajansa myös koko kaupunginhallituksen luottamus.
Valtuusto ei voi erottaa yhtä jäsentä, lähtemään joutuu koko joukko.
Kysymys voidaan nähdä myös keskustelunavauksena, sillä niin kaupunginhallituksen kuin kaupunginvaltuuston puheenjohtajistonkin toimikausi päättyy vuoden loppuun. Uusia nimiä katsellaan.
Vasemmistoliiton ryhmälle ei riittänyt kaupunginhallituksen ennen juhannusta pikakokouksessaan Ouluun sorvaama pahoittelukirje, jossa se irtisanoutui puheenjohtajansa näkemyksistä.
Lisäinfoa kaivataan, vaikka ryhmän omat valtuutetut olivat kirjettä lähettämässä.
– Kysymme kaupunginhallitukselta, toimiko kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pyry-Pekka Suonsivu Oulussa, Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymäkokouksessa 8.6.2010 kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti, vaadittiin valtuustokyselyssä.
Ammattikorkeakoulun nuorisoasteen lakkauttamista käsitelleessä puheenvuorossaan Suonsivu oli esittänyt kokouksessa railakkaita näkemyksiä ammattikorkeakoulusta ja koulutuskuntayhtymästä.
Riemastusta ja paheksuntaa lausunnoillaan herättänyt Suonsivu ei ole yllättynyt, että asiaan on vielä palattu. Hänen mielestään pohjimmiltaan kyse on luottamuksen mittauksesta.
Suonsivu olisi kuitenkin toivonut toisenlaista kysymyksenasettelua.
– Onko Suonsivu toiminut Oulussa vastoin valtuuston oletettavasti yleistä toivetta, ettei ammattikorkeakoulun nuorisoasteen opetusta lakkauteta Raahessa, hahmottelee hän kysymystä.
Hallituksen puheenjohtaja ei löydä muistilokeroistaan valtuustopäätöstä ammattikorkeakoulusta. Ammatillisesta koulutuksesta sen sijaan on, mutta siitä hän ei lausunut Oulussa mitään.
Mitä mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin ja henkilövaihdoksiin tulee, Suonsivu ei pidä oleellisena puheenjohtajan nimeä.
– Merkittävämpää kuin kuka on puheenjohtaja, on se mitä puheenjohtaja tekee, viittaa Suonsivu kaupungin talouteen.
Hän odottaa mielenkiintoista syksyä taloudellisesti. Odotukset ovat korkealla ja asukaskohtaista euron plussatulosta hän pitää realistisena.
Kaupunginhallituksen jäsen ja valtuustoryhmänsä varapuheenjohtaja Paavo Törmi myöntää yllättyneensä Vasemmistoliiton vedosta. Kysymystä ja sen jatkokäsittelyä hän pitää mielenkiintoisena. Henkilökohtaisesti Törmi on sitä mieltä, että puheenjohtaja toimi valtuuston päätösten ja kaupunkilaisten edun vastaisesti.
– Jossitteluksi menee. Jos kaupunginhallitus sanoo, että toimi päätösten mukaisesti, kaupunginhallitus valehtelee. Jos sanoo ei, pitää koota toimikunta, joka valmistelee jatkoa, miettii Törmi.



vasemmistoha hylkii uusia työpaikkoja aivan tuha puolue ei mitään järkeä vasemmiston touhuissa ei ikinä ääniä vasemmistolle
Ilmoita asiaton kommentti