Kadonneen jäljillä
- Rauha Kunnasmäki katosi Siikajoen varrella sijaitsevalta kesämökiltään.
KADONNUT Keltaiset liivit, huolestuneet kasvot ja poliisiauto rikkovat idyllisen mökkimaiseman. 74-vuotiaan Rauha Kunnasmäen etsinnät ovat muuttaneet rauhaisan pihapiirin laajojen etsintöjen pääpaikaksi.
Laurinkoskentieltä kadonnutta vamnhusta on etsitty Siikajoella maanantai-iltapäivästä saakka. Kadonneella on yllään vaaleat housut ja vaalea takki. Päässä hänellä on silmälasit ja pipo. Nainen on noin 160 senttiä pitkä ja hänellä on vaaleat lyhyet hiukset. Hän sairastaa dementiaa, eli hänellä on huono muisti.
Tuntomerkkejä vastaava nainen oli nähty maanantaina kävelemässä Revonlahdentietä, mutta havainnoista huolimatta nainen on vielä kadoksissa. Vanhusta on etsitty kahden päivän ajan katoamispaikan läheisyydestä yötä myöten. Etsintöjä on laajennettu koko ajan. Vapaaehtoiset kulkevat alueella jalkaisin.
Ylikonstaapeli Asko Kalliokoski epäilee, ettei heikkokuntoinen 74-vuotias vanhus ole vaeltanut kovinkaan kauas.
– Tietenkin, mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän huolestuttaa, Kalliokoski myöntää.
Havainnon perusteella naisen epäillään kulkeneen tietä pitkin, mutta katoamispaikan läheisyys virtaavaan Siikajokeen tuo oman huolensa etsijöiden mieleen.
– Jokea on menty läpi kajakeilla. Ne ovat hyviä, sillä niillä pääsee rantoja pitkin, Kalliokoski kertoo.
Etsinnöissä ovat mukana poliisi koirapartioineen, vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Siikajoen ja Raahen vapaapalokunta sekä lukuisa joukko muita vapaaehtoisia etsijöitä. Tiistaina lisäjoukkoja saatiin myös Kainuun prikaatista ja lentopelastuskeskukselta.
– Vapaaehtoisille on annettava suuri kiitos. Ilman heitä poliisilla menisi sormi suuhun tällaisessa operaatiossa, Kalliokoski kiittelee.
Nainen oli edelleen kadoksissa tiistai-iltana. Havainnoista voi ilmoittaa hätäkeskuksen numeroon 112.


