Sari Jaatinen
Raahen seurakunnan seurakuntapastori Teemu Kakkuri oli näemmä oikeassa määritellessään Martti ja Luther -näytelmässään kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan "touhun ja toimen mieheksi".
Tämä tulee todistettua parissa minuutissa, kun keskustelumme Nurkkalan työhuoneessa keikahtaa Kekkoseen.
Kerron, kuinka Kekkosen luottotoimittaja Maarit Tyrkkö ihasteli viime syksynä Nurkkalan työhuoneen ikkunasta näkyvää UKK:n patsasta, mutta ihmetteli, kun ei kuvanveistäjän nimeä ole missään näkyvillä.
Tämän kuullessaan Nurkkala ottaa samantien esiin muistikirjansa ja tekee siihen merkinnän. Asia pitää korjata.
Muistikirja on Nurkkalalle korvaamaton. Niitä on itse asiassa kaksi – taskuversio kulkee mukana kaikkialle ja isompi on työhuoneessa.
Kekkosen kuvanveistäjän nimen näkyminen patsaan yhteydessä kelpaa tyypilliseksi asiaksi, jonka kaupunkilainen voi Raatihuoneen yläkertaan tuoda.
– Ei ole niin pientä asiaa, jonka kanssa tänne ei voisi tulla. Aina saa tulla jos paikalla olen. Olen vain ja ainoastaan raahelaisia varten, Nurkkala sanoo.
Kulunut vuosi tuntuu Nurkkalasta useammalta, niin paljon on ollut uutta omaksuttavaa.
Omaan työhön on pitänyt yhtä aikaa sekä systemaattisesti perehtyä että tehdä sitä.
– Oli onni, että apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela oli apunani. Hän perehdytti minut ansiokkaasti. Ilman häntä olisin ollut vaikeuksissa ennemmin tai myöhemmin.
Kaupunginjohtaja on töissä aina. Keskimäärin Nurkkalan työpäivät kestävät aamukahdeksasta iltakahdeksaan.
– Vapaa-ajalle pitää varata aika kalenterista. Olen varannut kuntosalivuorojakin, mutta niidenkin päälle tahtoo tulla kokouksia.
Sellainenkin bonus työssä on, että onnistumiset eivät tahdo näkyä koskaan mihinkään, mutta jos tulee epäonnistuminen, siitä kyllä tulee sanomista.
– Lumen auraaminen on hyvä esimerkki. Kun tie on aurattu, sitä ei tule ajatelleeksi. Samoin on myös päiväkotipaikkojen kanssa.
Kaupungin henkilöstöä Nurkkala kiittelee työlleen omistautuneeksi.
– Omistautuminen näkyy siinä, että uuden strategiamme tekeminen oli pelkkää iloa – ja miten hyvin se on omaksuttu.
Mitä enemmän Nurkkalaa kuuntelee, sitä voimakkaampana nousee esille ajatus yhteisestä Raahesta, jonka rakentamiseen kaikkia kutsutaan.
Osallistamista tapahtuu koko ajan enemmän: ihmisten mielipiteitä kuullaan esimerkiksi kaavoitusasioissa ja kaupunkilaiset saavat kyselyjä vastattavakseen.
– Kaupunkilaisia tullaan lähestymään valtavalla määrällä osallistumisia, verkossa ja eri tilaisuuksissa. Osallistumalla luodaan avoimuuden kulttuuria.
Yksi yhteinen Raahe -ajatuksessa ei Nurkkalan mielestä ole mitään uutta. Nyt palataan siihen yhdessä tekemisen meininkiin, joka kaupungissa vallitsi Rautaruukin rakentamisen jälkeen.
– Harrasteyhdistykset, urheiluseurat – kaikki tehtiin itse. Tämä 60–70-lukujen kulttuuri on vielä olemassa ja se nostetaan kaikessa mahdollisessa esiin.
Kun tämä yhteinen toimeliaisuus yhdistyy myönteisen paikallisidentiteetin ja suurhankkeiden tuoman elinkeinoturvan myötä, ei Raahen kasvua voi estää mikään. Paitsi raahelaiset itse.
Etusivulla juuri nyt