Asiakkaita tulee eniten ikävä

Kreivintorin kauppias Raimo Pudas on viettänyt Raahessa kolme antoisaa ja työntäyteistä vuotta.

Toni Länkinen
Asiakkaita tulee eniten ikävä

Raimo Pudas on sellainen kauppias, joka viihtyy mieluummin asiakkaiden parissa kuin toimistossa.

Toni Länkinen

Sunnuntaina on Raimo Pudakselle haikea päivä. Silloin hän tekee viimeisen työpäivänsä raahelaisen K-supermarket Kreivintorin kauppiaana. Koko tämän viikon mies on ollut todella kiireinen, eikä tahti helpota loppuviikostakaan.

–Voi olla, että olen sunnuntaina vielä melko myöhään täällä, Pudas naurahtaa.

Tämä kertoo siitä omistautumisesta, mitä kauppias on raahelaiselle marketille tuonut. Hän on kulkenut Raahessa töissä Tupokselta, tehnyt pitkää päivää kuutena, ja jopa seitsemänä päivänä viikossa.

–Vaihtelevasti sen on jaksanut. Oma jaksaminen täytyy lähteä itsestä. Ja kyllähän henkilökunnan rooli on todella tärkeä, joten heille kiitokset. Täällä on hyvä porukka, Pudas kehuu.

Pudas tuli Kreivintorin kauppiaaksi muutosvaiheessa. Miltei päivälleen kolme vuotta sitten se avasi ovensa ensimmäistä kertaa supermarkettina.

Tällainen muutosprosessi on Pudaksen mieleen, sillä hän pitää haasteista.

Pudas siirtyy Raahesta Oulun Kaijonharjuun avautuvaan uuteen K-supermarketiin. Eli edessä ovat jälleen uusi kauppa ja uudet haasteet.

Usein kauppiaiden urakulku vie aina isompiin myymälöihin, mutta nyt puhutaan suunnilleen samankokoisesta marketista.

Onko toiveissa, että jonain päivänä olet K-citymarketin kauppias?

–Kyllähän isommassa kaupassa on enemmän haasteita. Näen itseni kymmenen vuoden päästä vastaavissa tehtävissä kuin nyt, eli kauppiaana, Tykkään tästä työstä, Pudas hymyilee.

Raahesta ja raahelaisista Pudaksella on vain hyvää sanottavaa. Limingasta kotoisin olevalle kauppiaalle syntyi luonnollisesti tuttavuussuhteita asiakkaiden kanssa.

Kauppiaan työhön kuuluu myös toimistossa istuminen, mutta Pudas on paljon mieluummin kaupan puolella vaikkapa järjestelemässä hyllyjä tai jakamassa ruokaa lihatiskin takana.

–Minulla on sellainen tapa, että tykkään olla myymälän puolella. Se on parasta aikaa, kun saa olla fileerausveitsi kädessä tiskin takana. On tärkeää, että saan olla asiakkaiden parissa. Siksi lähteminen täältä onkin niin haikeaa, kun oppi tuntemaan asiakkaita, Pudas kertoo.

Lämmin ruoka on yksi viime vuosien uusi asia, joka on tullut yhä useampaan markettiin. Pudaksen aikana Kreivintorille tuli myös hieman erilainen vaihtoehto, eli kiinteähintainen annos joka arkipäivälle.

–Silloin asiakas tietää mitä saa. Samanlainen käytäntö on ollut joskus Oulussa jossakin kaupassa, Pudas muistelee.

Lämmintä ja valmista lounasta hakevat monet, mutta se ei tarkoita, että ihmiset olisivat laiskistuneet.

–Lämmintä ruokaa haetaan iästä riippumatta. Se helpottaa arkea. Toisaalta monet nuoretkin hakevat myös raaka-aineita, ja laittavat ruokaa kotona silloin, kun on aikaa, Pudas pyörittelee.

Toni Länkinen
Pudas tekee vielä pitkää päivää Raahessa sunnuntaihin asti. Sen jälkeen Kreivintori siirtyy Mia Pitkäsen käsiin.

Pudas tekee vielä pitkää päivää Raahessa sunnuntaihin asti. Sen jälkeen Kreivintori siirtyy Mia Pitkäsen käsiin.

Uusi kauppias aloittaa Kreivintorilla ensi maanantaina. Hän on Mia Pitkänen, joka siirtyy Raaheen Porista.

Minkälaisia vinkkejä olet antanut uudelle kauppiaalle?

–Hän on saanut oppinsa kokemuksen kautta, mutta toki toiminta-alueen tavoista ollaan juteltu, Pudas taustoittaa.

Lopuksi vaihtuva kauppias haluaa lähettää terveisensä raahelaisille kuluttajille.

–Kiitokset asiakkaille. On ollut mukava tehdä yhdessä töitä. Ja jos Oulussa liikutte, saa tulla nykäisemään hihasta, Pudas vakuuttaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: