Isyys pisti muusikon asiat tärkeysjärjestykseen

Raahelaisen Juho Ilkon perheessä musiikki kulkee isältä ja äidiltä pojille.

Vesa Joensuu
Isyys pisti muusikon asiat tärkeysjärjestykseen

Juho Ilkko on ollut isä jo seitsemän vuoden ajan. Kuvassa oleva Anton on nyt viisivuotias. Isoveli Theo on puolestaan ekaluokkainen.

Toni Länkinen

Raahelaismuusikko Juho Ilkko viettää tänään sunnuntaina varsin perinteistä isänpäivää. 5-vuotias Anton ja 7-vuotias Theo eivät kuitenkaan suostu paljastamaan, saako isä aamupalan sänkyyn.

–Se on yllätys, Theo korostaa.

Isä myös epäilee, että Theo on saattanut tehdä koulussa kortin, mutta varmaa todistetta siitä ei ole.

–Jotain sellaista supinaa on ollut, Juho paljastaa.

Tämän isänpäivän ohjelma ja lahjat olivat vielä etukäteen salaisuus, mutta aiempina vuosina Ilkon perheessä on menty melko samalla ja perinteisellä kaavalla.

–Kyllä sitä vietetään yleensä perinteisesti, eli aamupala tulee sänkyyn. Käymme myös isänpäivänä mummoloissa, Juho kertoo.

Perheen arki luonnollisesti muuttuu, kun taloon tulee pieniä ihmisiä. Näin kävi myös Ilkon perheessä.

–Isyys on muuttanut minua paljon. Se on laittanut asioita tärkeysjärjestykseen. Olin Theon kanssa kotona vuoden ja Antonin kanssa puoli vuotta. Perusarki muuttui isyyden myötä siten, että perheen kanssa oleminen tuli tärkeämpään rooliin, Ilkko miettii.

Vesa Joensuu
Etualalla olevat Anton ja Theo ovat perineet musiikkiharrastuksen isältään ja papaltaan. Taustalla pappa Kauko ja isä Juho Ilkko.

Etualalla olevat Anton ja Theo ovat perineet musiikkiharrastuksen isältään ja papaltaan. Taustalla pappa Kauko ja isä Juho Ilkko.

Juho meni naimisiin Veeran kanssa vuonna 2008. Musiikki on koko ajan läsnä Ilkon perheen arjessa, sillä myös perheen äiti harrastaa musisointia. Juho puolestaan opettaa musiikkia ja hänellä on koko ajan myös useita bändiprojekteja.

Kotoa löytyvät sähkörummut, joita lapset paukuttelevat päivittäin.

Musiikki onkin Juhon mukaan hyvä apukeino lasten kasvatuksessa.

Jos veljeksillä tulee vaikkapa sanaharkkaa, saattaa toinen heistä laittaa kuulokkeet korville ja mennä soittamaan rumpuja. Silloin pienet riidat unohtuvat.

Molemmat lapset ovat päässeet jo keikkailemaan, ja vanhemmalla lapsella on jo oma nimikkotapahtumakin.

–Kesällä järjestetään Theorock. Siellä minä ja Antsu soitetaan. Yleensä soitamme vaan ihan huviksemme. Theorock on mökillä, ja välillä mummulassa, Theo kertoo.

Vesa Joensuu
Kauko Ilkko ja pojanpoika Theo ovat molemmat kovia musiikkimiehiä.

Kauko Ilkko ja pojanpoika Theo ovat molemmat kovia musiikkimiehiä.

Theo tykkää soittaa rumpuja, muttei hirvittävästi laulaa. Toki joskus nuorelta mieheltä saattaa irrota räppisäe tai pari.

–Tykkään soittaa rokkia, mutta en kuuntele sitä. Niillä biiseillä, mitä soitamme, ei ole tiettyjä nimiä. Me vain soitetaan jotakin, Theo mainitsee.

Hän ei ole vielä tehnyt urasuunnitelmia musiikin suhteen. Sen sijaan jalkapalloammattilaisuus kiinnostaisi nuorta miestä.

–En tiedä, tuleeko minusta artisti. Mutta jatkan ainakin rumpujen soittamista, Theo vakuuttaa.

Vesa Joensuu
Kauko Ilkon mielestä isänpäivä on tärkeä päivä.

Kauko Ilkon mielestä isänpäivä on tärkeä päivä.

Juho ja hänen veljensä Kristian muistivat isänpäivänä heidän omaa isäänsä pienenä. Antonin ja Theon pappa, Kauko Ilkko, tunnetaan myös pitkän linjan musiikkimiehenä.

Hän on myös perinteisten isänpäivien puolestapuhuja, vaikka joskus se on saattanut jäädä keikkailun takia väliin.

–On se merkittävä päivä. Nykyään ei tahdota tarpeeksi muistaa omia läheisiä, Kauko harmittelee.

Juho ei myönnä ottaneensa kasvatusmalleja suoraan omasta lapsuudestaan.

–Olen koittanut tuoda kasvatukseen omia juttujani, mutta jotakin juttuja omasta lapsuudesta tulee mukaan tavallaan luonnostaan ja tietämättäkin, Juho toteaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: