Sateinen sää jatkuu vielä – suursäätilassa vihjeitä muutoksesta

Ilmatieteen laitos ei lupaile kauniita syyskelejä ainakaan tälle viikolle.

Arkisto/Silja Viitala
Sateinen sää jatkuu vielä – suursäätilassa vihjeitä muutoksesta

Vettä tulee vielä loppuviikostakin. Ensi viikon alusta saattaa kirkastua.

Maarit Kesti

Syyskuun alku on tuntunut vetiseltä ja sunnuntai-iltana vettä tuli Raahen alueella kuin saavista kaatamalla.

Onko syyskuun alku ollut meidän alueellamme erityisen sateinen, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta?

–Vettä on tullut tähän mennessä hieman normaalia syyskuuta enemmän. Kalajoen ja Siikajoen välillä vettä on tullut nyt syyskuussa 25,6 millimetriä, mikä poikkeaa keskiarvosta noin 11,8 millimetriä.

Onko jossain muualla ollut sateisempaa?

–Kainuussa vettä on tullut tosi kovasti, samoin Perämeren rannikolla. Esimerkiksi Utajärvellä on tullut syyskuun alkupäivien aikana 59,9 millimetriä vettä, mikä on jo todella paljon. Se on suurin määrä, mikä on havaittu Utajärvellä 50 vuoteen.

Milloin meidän alueella vettä on tullut erityisen paljon?

–Vuonna 1970 näyttäisi olleen kaikkein sateisinta syyskuun ensimmäiset 11 päivää. Silloin Siikajoella tuli 56,6 millimetriä vettä.

Voiko vielä ennustaa, miltä syyskuu tulee kokonaisuudessaan näyttämään?

–Sitä ei voi ennakoida oikein mitenkään. Jos suursäätilassa tapahtuu muutos ja saamme vahvan hienon korkeapaineen, voi syyskuusta tullakin kuivempi.

Miltä loppuviikko nyt sitten näyttää, vieläkö on vettä luvassa?

–Sää jatkuu edelleen epävakaisena, mutta pieniä viitteitä on, että suursäätilaan tulisi muutos. Se on kuitenkin vielä hyvin epävarmaa, joten ainakin loppuviikko on vielä epävakaista, eli välillä on poutaa ja välillä sataa.

Miksi meillä on näin epävakaista?

–Suursäätila vain sattuu nyt olemaan tällainen. Meillä on ollut Suomessa kylmä ilmamassa huhtikuun alusta lähtien lähes koko ajan. Etelä- ja itä-Euroopassa on puolestaan hyvin lämmintä ilmamassaa. Näiden välissä taas on rintamavyöhyke, jossa on matalapainetta. Muutaman kerran Suomen läheltä on mennyt lämmintä ilmamassaa, mutta ne ovat menneet oh. Sateet ovat päässeet tänne, mutta lämpö ei.

Voivatko Karibianmerellä riehuvat hurrikaanit vaikuttaa meidän säätilaamme?

–Suoranaisestihan ne eivät meille vaikuta, mutta pidemmällä aikavälillä ne vaikuttavat kaikkialle. Joskus hurrikaanien jämiä on tullut Suomeenkin asti. Nyt tosin näyttää siltä, ettei Jose tai Irma koukkaa pohjoiseen päin.

Voiko sitä vaikutusta ennustaa millään tavalla?

–Ei voi. Sen vaikutus on hyvin ennustamaton. Ilmakehä on hyvin kaoottinen systeemi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Periaatteessa, jos joku heiluttaa kättä ulkona, se heiluttamisen vaikutus leviää pikkuhiljaa koko systeemiin ja muutaman kuukauden päästä ilmakehän suursäätila voi olla hyvinkin erilainen kuin mitä se oli ennen käden heilutusta.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: