Siikajokisen Pikku-Pirilän satoja vuosia vanhat viljelysmaat tuottavat nyt valkosipulia. Matti Kuorilehto korjasi ennätyksellisen hyvän sadon.

Sari Jaa­ti­nen

Ou­lu­lai­nen Mat­ti Kuo­ri­leh­to on vil­jel­lyt luo­mu­val­ko­si­pu­lia Sii­ka­jo­el­la jo vuo­sia ja nyt tuli vil­je­li­jän yl­lä­tyk­sek­si sato, jota keh­taa ke­hua.

Mo­nen vuo­den sin­ni­käs ke­hi­tys­työ ja pe­reh­ty­mi­nen val­ko­si­pu­lin luon­tee­seen on tuot­ta­nut kai­vat­tua tu­los­ta. Si­pu­li kun ei ole nii­tä hel­poim­pia vil­jel­tä­viä, ei var­sin­kaan luo­mu­na.

– Tal­vi­si­pu­li is­tu­te­taan syk­syl­lä ja se tah­too kuol­la kun maa vä­lil­lä kas­tuu ja vä­lil­lä jää­tyy. Vii­me tal­vi oli hyvä ja lun­ta tuli kun­nol­la, jo­ten tal­vi­si­pu­li läh­ti hy­vin ke­vääl­lä kas­vuun, Mat­ti ker­too.

Ke­vääl­lä is­tu­tet­ta­vat ke­sä­val­ko­si­pu­lit sai­vat niin ikään hy­vän läh­dön, sil­lä ke­säs­tä ei läm­pöä puut­tu­nut. Val­ko­si­pu­li naut­tii läm­mös­tä, jo­ten sii­tä ei ol­lut ku­lu­nee­na su­ve­na puu­tet­ta.

– Val­ko­si­pu­li tar­vit­see läm­pi­män pai­kan, har­ju­pen­kin hiek­ka­pe­räi­sel­lä maal­la. Kas­tel­la piti vii­me ke­sä­nä, mut­ta lii­an mä­räk­si ei saa val­ko­si­pu­lia pääs­tää.

Ma­tin vil­je­le­mä luo­mu­val­ko­si­pu­li on ni­mel­tään Alek­sand­ra. Ke­sä­la­ji­ke on Me­lin, kum­pi­kin suo­ma­lai­sia.

Luo­mu on puh­das­ta ko­ti­mais­ta ruo­kaa suo­si­val­le Ma­til­le it­ses­tään­sel­vä vaih­to­eh­to.

– Us­kon suo­ma­lai­seen luo­muun, kos­ka se on hy­vin kont­rol­loi­tua ja ti­lat tar­kas­te­taan vuo­sit­tain, sa­noo Mat­ti ja näyt­tää sa­no­jen­sa va­kuu­dek­si elyn tar­kas­tus­vi­ra­no­mai­sen ra­port­tia hä­nen val­ko­si­pu­li­vil­jel­mis­tään.

Kun ei kei­no­lan­noit­tei­ta käy­te­tä, on maa­pe­räl­lä mer­ki­tys­tä. En­sim­mäi­nen asia on vil­je­ly­a­lu­een kun­nol­li­nen ojit­ta­mi­nen, et­tä vesi ei ma­kaa pel­lol­la.

– Maan pH-ar­von on ol­ta­va kun­nos­sa, sii­nä 6,5 paik­keil­la. Kas­vu­voi­ma­na pi­tää maas­sa ol­la typ­peä ja ki­ven­näi­sai­nei­ta. Lan­noit­tee­na käy­tän kar­jan­lan­ta­kom­pos­tia.

Is­tu­tus­paik­kaa Mat­ti vaih­taa pa­rin–kol­men vuo­den vä­lein. Vä­li­kas­vei­na hän käyt­tää esi­mer­kik­si öl­jy­re­tik­kaa.

Val­ko­si­pu­li säi­lyy oi­kein säi­ly­tet­ty­nä ja hy­vin kui­vat­tu­na koko tal­ven. Kun se saa ol­la il­ma­vas­sa ja kui­vas­sa pai­kas­sa, se säi­lyy ke­vää­seen as­ti.

– Val­ko­si­pu­li on hy­väs­sä luon­non­pak­kauk­ses­sa. Jos sitä ei kol­hi, se kyl­lä säi­lyy. Ni­pun tai le­tin voi ri­pus­taa vaik­ka sei­näl­le.

Ter­veys lii­te­tään usein val­ko­si­pu­liin.

Mat­ti to­te­aa, et­tei ta­paa sai­ras­taa lent­su­ja ja syy saat­taa hy­vin­kin ol­la se, et­tä päi­vän mit­taan tu­lee nau­tit­tua vä­hin­tään se yk­si val­ko­si­pu­lin­kyn­si, jos­kus use­am­pi­kin.

His­to­ri­an­kir­joi­tuk­sis­ta löy­tyy tie­toa niin val­ko­si­pu­lin käyt­tä­mi­ses­tä maus­tee­na kuin lääk­kee­nä­kin. Ja kaik­ki­han me "tie­däm­me", et­tä val­ko­si­pu­li­let­ti kau­las­sa suo­jaa hy­vin vam­pyy­reil­ta...

– Jo su­me­ri­lai­set kir­joit­ti­vat val­ko­si­pu­lis­ta 5000 vuot­ta sit­ten ja roo­ma­lai­set so­ti­laat va­rus­ti­vat it­sen­sä val­ko­si­pu­lil­la.

Val­ko­si­pu­li­sia fluns­san­pa­ran­nus­kons­te­ja on usei­ta. Joku pis­tää sii­vu­tet­tu­ja kyn­siä vil­la­suk­kien si­sään yök­si, joku se­koit­taa ve­teen ja jät­tää yö­pöy­däl­le le­vit­tä­mään aro­me­jaan.

Mat­ti käyt­tää val­ko­si­pu­lia eni­ten eri­lais­ten pa­ta­ruo­kien maus­tee­na, var­sin­kin li­han kans­sa.

– En käy­tä pu­ser­rin­ta, vaan li­tis­tän kyn­nen veit­sel­lä ja sii­vu­tan.

Kun Mat­ti hank­ki Pik­ku-Pi­ri­län ti­lan omis­tuk­seen­sa, oli pel­lot pan­tu pa­ket­tiin jo vii­ti­sen­kym­men­tä vuot­ta sit­ten.

– Paik­ka on his­to­ri­al­li­ses­ti mer­kit­tä­vä. Tääl­lä on käy­ty Suo­men so­taa ja Sii­ka­jo­en tais­te­lu­ja. Pel­lol­ta on nos­tel­tu ty­kin­kuu­lia. On näh­ty näl­kää ja kär­sit­ty ka­to­vuo­sia.

Se hyvä puo­li ti­lan vil­je­le­mät­tö­myy­des­sä oli, et­tä maa­han ei ol­tu hei­tel­ty mi­tään kei­no­te­kois­ta. Luo­mu­vil­je­ly oli help­po aloit­taa.

Ma­tin val­ko­si­pu­lei­ta saa Kuu­tos-Tii­mis­tä Raa­hes­ta.