Kolumni: ”Anteeksi, mutta kuka sie oot?”

Eija Huusari

Taas se tapahtui. Kävelin kauppakeskuksen käytävää ja kas, vastaan tuli facebook-kaveri Kirsi. Riemastuin. ”No moi Kirsi, pitkästä aikaa!”. Nainen katsoi minua ihmeissään. ”No moi, mutta mun nimi on kyllä Hanna.”

Olen kärsinyt huonosta kasvomuistista läpi elämäni. Olen pystynyt peittämään sen aika taitavasti. Kun tuntematon ihminen alkaa kysellä kuulumisia, kerron niitä reippaasti. Samalla asettelen joukkoon pieniä ovelia kysymyksiä, jotta saisin selville kuka hän on.

Työelämässä huono kasvomuisti aiheutti ongelmia, etenkin aikakausilehdessä, jonne tein useamman vuoden ns. seurapiiripalstaa. Siihen tuli samalle sivulle kymmenisen pientä haastattelua eri ihmisistä. Usein ratkaisin ongelman niin, että jos haastattelemani ihmisen henkilöllisyys jäi epävarmaksi, kuiskasin paniikissa kuvaajalle: ” Kuka tuo olikaan?”.

Konkarikuvaajiin saattoi luottaa, heillä jäi kasvot mieleen.

Kerran isänpäivän alla olin tehnyt haastattelun miellyttävästä laulajasta Pentti Hietasesta ja hänen tyttäristään. Samana vuonna pääsin ensimmäisen kerran Linnan juhliin tekemään lehden seurapiiripalstaa. Ihastukseni oli suuri, kun huomasin Pentti Hietasen boolia maistellessani.

Kiirehdin hymyillen kättelemään. ”Onpa mukava nähdä taas! Saitko hyvää palautetta?” Mies katsoi minua hieman epävarmasti ja peräytyi hieman. ”Joo, kyllähän minä…” ”Mulle kyllä kehuttiin kovasti, varsinkin kuvia. Niistähän tulikin hienot!” Mies mumisi jotakin. Jatkoin iloista muistelua haastatteluhetkestämme, mutta mies vastaili yksitavuisesti ja peräytyi hieman lisää kadoten ihmisjoukkoon. Ihmettelin, miten mukavasta Pentti Hietasesta oli tullut noin outo. Äkkiä kauhea epävarmuus valtasi mielen. Kysäisin kansanedustaja Jaana Pelkoselta, joka seisoi vieressäni: ”Kuka tuo mies olikaan?”. ”Hänhän on kansanedustaja, näyttelijä Risto Autio”, vastasi Jaana.

Kotkan torilla olin kerrankin varma oikeasta ihmisestä. Kesätöissä nuorena tyttönä Gutzeitin sahalla oli lähin työtoverini ollut Aili, minua jonkin verran vanhempi, oikein kiva ihminen. Tuollahan hän istui kahvia juomassa, ja ihan samannäköisenä kuin ennenkin!

Säntäsin riemuissani tervehtimään. Nainen katsoi minua hämmentyneenä. ”Tarkoitat varmaan äitiäni, hän on ollut haudassa jo parikymmentä vuotta. Olen hänen tyttärensä.”


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Hyvä kirjoitus, toki ei varmaan kirjoittajan osalta mikään mukava kokemuksen osalta.
    Itse olen hyvä muistamaan kasvot ja nimetkin jää mieleen mutta työkaverilla nämä kummatkin ovat jo pitkään olleet ns. hukassa. Joskus tekee mieli sanoa raskaan työpäivän aikana etkö sinä sinä jo voisi jotain tehdä itsellesi kun et asioita hanskaa. Mutta en sano, en sano koska olisin ilkeä kun toinen ei vain asialle voi mitään.
    Korjaan osittain noloja tilanteita kun työkaverilla sattuu mokia mutta sekin on väärin. Pitäisi oikeasti istua alas ja käydä läpi tilanteet ja miettiä mikä sen kaiken aiheuttaa. Osalla nimi ja kasvomuisti ei koskaan ole ollut mikään bravuuri-asia mutta osalla se tulee pikkuhiljaa ja sitten sen päälle vielä muutakin.
    Eli onko silloin kyseessä muistisairaus vai stressi? Kun puhutaan siitä että alkaa muisti “heittää” tai dementiä iski niin ne on arkipäivän letkautuksia ja niitä käytämme usein ja niistä emme ole huolissaan. Kun sitten alkaa todella se vaihe että unohtaa perusasioita niin silloin jotain on taustalla, tämä on se johon ei uskalleta puuttua työpaikoilla tai muuallakaan ja tämä on se joka olisi hyvä kuitenkin selvittää ajoissa. Miten sinä toimit vai toimitko lainkaan, eli oletko huomannut jonkun jolla ei asiat jää mieleen tai kyselee ns. tyhmiä kysymyksiä? Voi olla muistin kanssa ongelmia mutta entä jos taustalla on jotain muuta. Missä vaiheessa se on muisti, missä vaiheessa se on stressi, missä vaiheessa se on aivokasvain jne. Nämä on todella vaikeita asioita.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: