Kolumni: Lapsuus ei lopu

Raili Viirret

Haaveeni balettitanssijan urasta naurettiin lattian rakoon seurakunnan kerhossa. Sen jälkeen päätin, että minusta tulee isona intiaani.

Leikimme inkkarileikkejä Laukunkielessä. Se oli Viirreojan varressa pieni lahdelma. Se oli ollut myös lasten uimapaikka sukupolvien ajan.

Olimme varustautuneet Toisten Tertun kanssa intiaanileikkiä varten, kun selvisi, että tie- ja vesipiirin ukot olivat käyneet hävittämässä intiaanileirimme. Oja oli ruopattu, kauneimmat puut kaadettu, ja koko ranta oli mutavelliä sekä savisia ja kivisiä kasoja.

Kun kaivurimiehet tulivat meitä vastaan, päästin vihani irti. Inkkarimaalaukset valuen huusin, miten he olivat kehdanneet tuhota luonnonkauniin paikan ja intiaanileirin. En säästellyt sanojani.

Siinä hetkessä olin aito inkkari. Olihan minulla sotamaalaus, letit ja jousipyssy. Valeasuni turvin ajattelin, että ainakin miehet säikähtävät vihaista soturia, mutta he vain naureskelivat.

Kotona sain sapiskaa siitä, että olin kehdannut huutaa vieraille, työtään tekeville aikuisille miehille. Ymmärrystä surulle leikkipaikan hävittämisestä ei herunut.

Lapsena halusin myös muuttaa Amerikkaan, koska sinne oli lähetetty niin paljon kissanpentuja. Amerikka oli ihana, pörröinen ja vaaleanpunainen kissamaa. Tajusin, mistä kissojen Amerikassa oli kysymys vähän aikaisemmin kuin menetin uskoni joulupukkiin.

Molemmat olivat yhtä suuria järkytyksiä.

Mustavalkoinen Kaiser näytti, kuinka joulupukki lähti matkaan Korvatunturilta. Siltä istumalta juoksin kertomaan ilouutista naapuriin parhaille ystävilleni, että joulupukki on sittenkin olemassa, uutisissa näytettiin. Heillä oli kuitenkin todellisuus hallussa minua paremmin. He tiesivät, että television uutisetkin ovat joskus satua.

Lapsuus kulkee mukanani varmaan lopulliseen muistinmenetykseen asti. Minusta ei tullut intiaania, mutta kissoja yritän pelastaa edelleen. Lisäksi leikin joulupukin kanssa muoria, koska kaverit pyytävät.

Joitakin lapsuusmuistoja ei unohda koskaan, mutta iso osa on sekavaa mössöä, josta päälle nousee milloin mitäkin, joskus jopa muistamisen arvoista.

Niin kuin nyt Laukunkieli. Mistähän se on saanut nimensä ja miltähän se näyttää nyt?


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: