Mielipide: Perusenergian ydinkysymyksiä

V. Heilala

Alpo Kekkonen (RS 8.10.) kirjoittaa maltillisesti ja asiaa. Ydinvoimasta kannattaa keskustella, vaikka olisikin jotain toista mieltä.

Ydinvoiman merkityksestä Suomelle ja maailmalle ajattelen toisin kuin hän. Totta kai tuotanto väheni, kun voimaloita useissa ydinvoimavaltaisissa maissa suljettiin sattuneiden katastrofien aiheuttaman pelon ja osittain tarkoituksellakin lietsotun poliittisen hysterian paineessa. Käytännön syistä sulkeminen täytyi tehdä viiveellä. Nyt aalto on kääntymässä ja uusia rakennus- ja palautussuunnitelmia tehdään, vaikka tiukentuneet turvallisuusvaatimukset ovat nostaneet hintaa.

Kun elintaso nousee kehitysmaissa, energian tarve kasvaa mittaamattomasti. Vaikka on aurinkovoimaa ja vähän muutakin, ainoa riittävä ja ilmaston kannalta kestävä vaihtoehto on ydinvoima entisen lannan ja risunpolton sijaan.

En ole ydinvoimafani. Sillä on varjopuolensa, mutta se on kehitettävissä entistä turvallisemmaksi ja edullisemmaksi, myös jätteen sijoituksen ja jälkikäytön suhteen. En ole ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen yhtä optimistinen kuin tähtiproffa Valtaoja, mutta hyväksyn Valtaojan ukaasit, että ydinvoima on pelastava ja riittävä ihmiskunnan tulevaisuuden energia. Sen fuusiomuodon, joka perustuu äärimmäiseen kuumuuteen ja aineen kaasuuntumiseen, uskon olevan vielä utopiaa.

Kylmälle, pimeälle ja syrjäiselle Suomelle ydinenergia tarjoaa tasaveroiset mahdollisuudet kilpailijoihimme nähden. Ruotsilla on paljon enemmän vesivoimaa, Norjasta puhumattakaan. Saksa ja Tanska ovat lämpimämpiä ja lähempänä valtaväyliä. Onneksi meillä on ollut näissä vaikeasti hallittavissa päätöksissä kaukonäköisiä asiantuntijoita turvaamassa riittävää perusvoimaa, vaikka yleisen mielipiteen vastavirtaan.

Tuulivoima alkaa olla verkon tasapainon kannalta maksimissaan, ja se on nykyisin tuin yhteiskunnalle kallista. Energiaa humisee metsissä, mutta on kannattavampaa valmistaa siitä sallittuun hakkuumäärään asti jalosteita kuin polttaa energiaksi. Bioenergiaa ja tuotteita mahtuu markkinoille. Se työllistää, kun yhteiskunnalla on varaa tukea ja takana on edullista perusvoimaa.

Sähkön kulutus ei Suomessa kasva, ellei sen hinta ole kilpailukykyinen. Mutta silloin ei tule myöskään työtä eikä investointeja. Kun Olkiluodon suurvoimala joskus valmistuu, meillä olisi mahdollisuus tehdä kilpailukykyämme parantava sähkö-kiky, eli alentaa kaikkien kuluttajien sähköveroa. Mahdottomasti se ei verotuloa vähentäisi, kun joudumme nytkin kilpailun vuoksi korvaamaan teollisuuden sähkön hintaa. Veroale korvautuisi elintason ja kilpailukyvyn parantumisella. Ei ammattiväki pysy Suomessa, ellei ansio- ja kustannustaso ole kilpailukykyinen ja houkutteleva, vaikka kuinka koulutusta lisättäisiin.

On älytöntä meidän kylmässä pohjolassa yrittää olla esimerkki energian säästössä. Meillä on maailman parhaat turvallisuusvalvojat. Pyöritetään, lämmitetään ja valaistaan sähköllä, perusvoimana ydinenergia. Lämmitetään kaukolämmön ulkopuolella olevat asunnot sähköllä, kun johdot ovat olemassa. Mummot ja papat voivat näin asua kodeissaan.

Viime aikojen päätökset ja äänestykset ovat näyttäneet, että kilpailijamme katsovat vain oman maansa etua. Vaikka ympäristöpuolue on Ruotsissa hallituksessa, siellä hyväksyttiin ohjelmaan uusien ydinvoimaloiden rakentaminen tarvittaessa. Heille on aatteista riippumatta ensimmäisenä oman maansa etu. Niin pitäisi olla meillekin. Siksi monet kokeneet rautakourat vastustivat Rautaruukin ja SSAB:n fuusiota. Asser Siuvatti ensimmäisenä ja voimakkaasti. Varmaan siinä on kilpailuetujakin, mutta vanhat muistot epäilyttävät. Energian hinta on siinäkin Suomen tehtaiden osalta ratkaiseva.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: