Pääkirjoitus: Kouluruoka on kiitoksensa ansainnut

Vt. päätoimittaja Nina Tuomikoski

Opetushallituksen julkaisemista ja Ylen uutisoimista valtakunnallisista kouluruokahinnoista selviää, että Siikajoella syödään Raahen seutukunnan kalleinta ja Pyhäjoella edullisinta kouluruokaa.

Laskentatavat vaihtelevat, joten täysin vettä pitäviä päätelmiä tilastosta ei voi tehdä. Se on joka tapauksessa varmaa, että seutukunnassa tehdään joka päivä ihmeitä, jos Siikajoen kallein annoshintakin on vain 3,2 euroa.

Hieman reilun kolmen euron annosta varten on täytynyt tehdä tosissaan töitä eikä ylimääräisiä kuluja ole varmasti missään. Vielä kun ravitsemuksellisista arvoista ei tingitä, voi sanoa, että jokaisen koulupäivän ateria on pieni ihme, jonka tekijöitä voi täydestä sydämestä kiittää.

Alkuvuodesta julkaistiin uudet kouluruokasuositukset. Niissä sanotaan muun muassa, että ruokalistat suunnitellaan siten, että listassa on vuorotellen muun muassa keittoja, pääruokakastikkeita ja vuokaruokia. Suositusten mukaan kouluissa olisi hyvä olla tarjolla kaksi pääruokavaihtoehtoa.

Ilmaisella kouluruualla on Suomessa pitkät perinteet. Pitkät perinteet on myös kouluruuasta käytävällä keskustelulla. Tietysti, sillä niin moni sukupolvi on itsensä ravinnut kouluruokalassa. Toivottavasti hyvä perinne saa jatkua pitkään.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: