Roy Viitanen

Harrastekiekkoilu on oman kunnon ylläpitämistä ja siinä sivussa rakkaan lajin pelaamista.

–Polte jäälle saa pelaamaan. Ihan hyvältä tuntui kahden vuoden tauon jälkeen, Teräs-Kiekon harrastejoukkueen maalissa pelannut Erno Pietilä kertoi.

Lauantaina tarjolla oli lisämaustetta, kun TeKi 2:n kohtasi harrastesarjan ottelussa paikallisvastustajansa Lätkä-Klubi 64:n. Pahimmat ylilyönnit jäivät onneksi pois, vaikka vähän ylimääräistä tunnetta kaukalossa olikin.

Harjoitusottelussa TeKin 14–2 voittanut LK-64 tuli ennakkosuosikkina kaukaloon. LK-64 ei kuitenkaan päässyt helpolla. Yksi syy tasaiseen peliin löytyi TeKin maalilta.

–Hyvin se kaveri sumputti maalin edustan ja pitää onnitella Pietilää. Hyviä koppeja se otti, LK-64:n Joni Karvonen sanoi.

Joni Karvonen on pelannut aikaisemmin useamman vuoden, mutta aika vakavampaan pelaamiseen ei riitä.

–Tässä saa käydä kerran viikossa treeneissä ja pelit päälle, niin se riittää. Mukavia pelejä, Karvonen totesi.

Lauantaina Joni Karvoselle oli tarjolla vähän ylimääräistä mukavaa. Juha Kärsämä oli vienyt LK-64:n johtoon ja TeKin Ville Kalliokoski tasoitti alivoimalla. Joni Karvosella riitti onnittelijoita, kun ottelun voittomaali syntyi vajaa minuutti ennen loppua ja peli päättyi LK:64:n niukkaan 2–1 (1–0) voittoon.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: