Pesäpallo

Lippo saa viimeisen mahdollisuutensa - lisenssille tiukat ehdot

Vesa Joensuu
Lippo saa viimeisen mahdollisuutensa - lisenssille tiukat ehdot

Oulun Lippo sai vielä mahdollisuuden tämän kauden sarjalisenssin suhteen.

Toni Länkinen

Superpesiksen nettisivuilla kerrotaan, että Suomen Pesäpalloliitto ry:n liittojohtokunta on 11.1.2018 päättänyt, että Oulun Lippo Pesis saa viimeisen mahdollisuuden taloustilanteensa korjaamiseen Superpesiksessä.

Sarjalisenssille liittojohtokunta päätti asettaa tiukat seurantaehdot. Kumppanimyynnille on asetettu tavoitteet, eli allekirjoitettuja sopimuksia täytyy olla 15.2. 150 000 eurolla, 15.3. 250 000 eurolla ja 15.4. 350 000 eurolla.

Ellei tavoite ole täyttynyt, peruutetaan Lipon sarjalisenssi.

Seuran myyntiä seurataan viikoittain. Seuran tulee toimittaa kaikista hyväksytyistä yhteistyösopimuksista välittömästi kopio liittoon.

Seurantaan ja valvontaan kuuluvat myös maksut; Verottajalle (sopimuksen mukaan), kaupungille, tuomareille, Pesäpalloliitolle ja palkkaturvalle.

Kuluvan tilikauden tuloksen tulee olla + 50 000 euroa, jotta vuoden 2019 sarjalisenssi varmistuu.

Tämän tapauksen johdosta liittojohtokunta päätti, että vuoden 2019 sarjalisenssien osalta päätökset tehdään 1.11.2018.


Lue myös nämä


Kommentit (5)

  • Nimetön

    Menestys, oman alueen pelaajat ja kaunis kesäilma. Noissa on haastetta saada toteutettua yhtä aikaa ja koko kausi. Minä käyn katsomassa pelejä viihteen, mukavan ajankulun ja penkkiurheilun vuoksi, sekä tukeakseni paikkakunnan urheilutoimintaa.

  • Nimetön

    Eipä ole kahteen vuoteen ole tullut peleissä käytyä koska menestys on ollut vaisua.Ensi kesä voi muuttaa tilanteen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: