Roy Viitanen

Pattijoen Urheilijat hävisi perjantaina Superpesiksessä paikallisvastustaja Kempeleen Kirille 0-2 (3-4, 1-3). PattUlla oli kaikki mahdollisuudet taistella pisteistä, mutta laadukkaiden kotiutuslyöntien puute tarjosi vieraille voiton avaimet käteen.

–Viimeisillä laittomia ja kopinnostopaloja. Sitten edelleen ikävä kyllä kotiuttaminen oli vaikeaa, PattUn pelinjohtaja Jari Luoto kommentoi sisäpelin ongelmia.

Avausjaksolla PattU aloitti hyvin ja pesät täyttyivät. Kotiutusten epäonnistuttua PattU lamaantui kahteen seuraavaan vuoropariin. Vaisut ja ponnettomat yritykset eivät vieraiden ulkokentälle turhia paineita aiheuttaneet.

Kempele käytti omat paikkansa avausjaksolla paremmin hyväksi ja sai vähän apua PattUn ulkokentältä. Toisen juoksun alla tilanteen tarjosi PattUn harhaheitto. Kolmannessa pallo sirvahti kopparin räpylästä.

–Kopissa oli kovaa puhetta, että kyllä superpesistasolla heittojen ja kiinniottojen pitää olla sillä tasolla, että ei anneta siimaa niillä, Luoto sanoi.

Vähän valoa PattUn sisäpeliin toi viimeinen sisävuoro missä PattU nousi tasoihin. Ensin Jari Törmänen löi keskeltä PattUn avausjuoksun. Hetkeä myöhemmin Markus Lehtiniemen lyönti pomppi yli kolmoskopparin ja Lehtiniemelle tuloksena 1+1.

Neljättä juoksua ei syntynyt ja Kempeleen Ossi Meriläinen pääsi kuittaamaan jakson vieraille neljännen tasoittavalla.

Toisen jakson alkuun Kempeleen Aki Hanhela löi tyhjään kenttään kunnarin. Kempele sai vielä kaksi juoksua lisää Ossi Meriläisen ja Jyri Kyllösen toimesta. Seuraavat vuoroparit PattU hoiti tilanteet paloiksi varmasti.

–Kopissa oli puhe, että toiselle jaksolle uudella ilmeellä ja sitten ensimmäisellä lyönnillä kunnari, Luoto totesi.

PattUn kiri jäi vaisuksi. Tilannetta kyllä syntyi ykköspalkitun Harri Kolehmaisen, kakkospalkitun Paavo Pellon ja Topi Kososen toimesta kolmessa ensimmäisessä vuoroparissa toisella jaksolla. Ruuti oli vain edelleen hyvin märkää ja Jari Törmäsen onnistuminen ensimmäisen tasoittavalla jäi jakson ainoaksi onnistumiseksi.

–Kolmen kärki pelasi hyvää pesäpalloa, mutta se ei riitä, Luoto sanoi.

Viimeisessä kiripaikassa PattU oli taas vaisu ja Kempele tasoitti voitollaan sarjan häntäpään tilannetta. Kankaanpää on seitsemäntenä 13 pisteellä ja Oulun Lippo viimeisenä 8 pisteellä. Väliin mahtuu kuusi joukkuetta mukaan lukien Raahessa kohdannut kaksikko.

PattU - Kempele 0-2 (3-4, 1-3)

PattU: Markus Lehtiniemi 1+1/1, Harri Kolehmainen 0/2, Jari Törmänen 2/0, Jan Hankala 0/1. Palkitut I Harri Kolehmainen, II Paavo Pelto

Kempele: Aki Hanhela 1+0/3, Ossi Meriläinen 3/0, Antti Kiiskinen 2/0, Heikki Savikoski 0/2, Jyri Kyllönen 1/0, Onni Määttä 0/1, Iiro Åman 0/1.

Palkitut I Aki Hanhela, II Ossi Meriläinen.

Yleisöä 961


Kommentit (1)

  • nyt

    seurasin loppuun eikä olisi kannattanut.On niin lammasmaista peliä että paikalle en tule menemään.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: