Korkeakoulutusta Raaheen

Vajaa puolisen sataa kuulijaa kerääntyi infotilaisuuteen uudesta koulutuksesta.

Eevi Heikkinen
Korkeakoulutusta Raaheen

Kajaanin ammattikorkeakoulun rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuspäällikkö Jari Kähkonen rohkaisee hakemaan uuteen koulutukseen.

Eevi Heikkinen

Raahessa voi pian opiskella jälleen ammattikorkeakoulussa. Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämä rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus tähtää rakennusinsinöörin tutkintoon.

Kajaanin ammattikorkeakoulun rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuspäällikkö Jari Kähkonen kertoo tilaisuudessa tammikuussa alkavasta koulutuksesta.

–Tammikuusta alkaen on työskennelty tiiviisti tämän eteen, Kähkönen kertoo.

Koulutusta varten on otettu huolella selvää alan työllisyystilanteesta ja saatu yhteistyökumppaneita useista organisaatioista.

Nelisen vuotta kestävät opinnot tullaan suorittamaan monimuotoisena eri opiskelumuotoja yhdistäen. Osa opinnoista tehdään lähiopetuksessa, osa puolestaan itsenäisesti verkossa.

–Kun tullaan opiskelemaan rakennustekniikkaa, niin harvoin vaihdetaan toisille aloille, se on tilastollinenkin totuus, kertoo Kähkönen alan suosiosta ja opiskelijoiden motivaatiosta.

Kuten Kähkönenkin kertoi, on koulutuksen suunnittelussa otettu tiiviisti huomioon alueen tarve työntekijöistä. Koulutuksella pyritään vastaamaan alueen ja alan osaajatarpeeseen, käy selväksi useammasta puheenvuorosta.

Rakennusteollisuus RT:n aluepäällikkö Juha Mäntynen kertoo alan työllisyystilanteesta ja rakennusteollisuuden yleistilanteesta ilman ylimääräisiä sanankäänteitä.

–Alalla on iso kirjo työllistymismahdollisuuksia. Haluan korostaa, että kyseessä on insinöörikoulutus, eikä pikakurssi työnjohtoon. Tämä antaa pätevyyksiä työelämään, Mäntynen aloittaa.

Mäntynen kertoo alan tulevaisuudennäkymiä leimaavan työllisyyden suhteen kaupunkeihin ja keskustoihin suuntautuva muuttoliike, Sote-uudistus sekä korjausvelka.

–Viesti on siis se, että työnsarkaa riittää, Mäntynen vahvistaa.

Tilannetta on kartoitettu paikkakunnalla ja lähialueilla toimivilta yrityksiltä.

Miilukangas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Miilukangas on samaa mieltä Mäntysen kanssa, uusia osaajia kaivataan.

–Tässä on nähty sellainen markkinarako. Huomasimme, että olemme alan vanhimpia, väkeä on kadonnut eläkkeelle ja pois Raahesta, Miilukangas avaa.

Hän heittää, että heidänkin ovellensa voi tulla koputtelemaan tulevaisuudessa, kun harjoittelujen aika on ja myöhemmin valmistuttua.

Kähkösen mukaan nimenomaan opinnoissa suoritettavat harjoittelut, kesätyöt ja opinnäytetyöt ovat niin sanotusti jalka oven väliin työelämää ajatellen.

Myös Mäntynen kommentoi aihetta: työllistyäkseen kannattavat opinnot ja valinnaiset kurssit ajatella huolella läpi. Perusopintoihin kuuluu laajasti eri teemoja juuri pätevyyksien vuoksi.

–Valinnaisilla kursseilla on merkitystä, panostakaa erikoistumiseen, Mäntynen vinkkaa.

Koulutuksen hakuaika alkaa sijoittuu syyskuun alkuun. Raahe-opisto tarjoaa valmennuskurssia pääsykokeisiin.

–Tavoite on tukea hakijoita, jotta saadaan uusia motivoituneita opiskelijoita ja lopulta osaavia ja hyvin työllistyviä ammattilaisia, muotoilee valmennuskurssin opettaja DI Timo Pieskä.

Kähkönen muistuttaa, että ammattikorkeakoulun koko opiskelutarjonta on opiskelijan käsissä. Opiskelumahdollisuudet voivat laajeta toisellakin tavalla.

–Ollaan kiinnostuneita jatkamaan yhteistyötä, myös muidenkin koulutusten merkeissä, Kähkönen lupailee.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: