Kuntavaalien tulos on vahvistettu

Arkisto / Vesa Joensuu
Kuntavaalien tulos on vahvistettu

Kunnallisvaalien suosituin puolue oli kokoomus.

Raahen Seutu

Perjantaina julkistettiin kuntavaalien vahvistettu tulos. Suurin puolue oli kokoomus ja eniten kannatustaan lisäksi vihreät.

Kokoomus sai annetuista äänistä 20,7 prosenttia, 1,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa. Ääniä puolue sai yhteensä 531 599, mikä on 14 291 ääntä vähemmän kuin vuonna 2012.

Valittujen kokoomusvaltuutettujen määrä laski 245 kunnanvaltuutetulla. Vihreät sai äänistä 12,5 prosenttia, puolueen kannatus kasvoi 3,9 prosenttiyksiköllä, kaikkiaan 107 135 äänellä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tilastoon kuntavaaleista 2017.

SDP säilytti asemansa kuntavaalien toiseksi suurimpana puolueena. Puolue sai 498 252 ääntä, eli 19,4 prosenttia annetuista äänistä. Puolueen kannatus laski 0,2 prosenttiyksikköä, mutta äänimäärä kasvoi 10 328 äänellä.

Myös keskusta säilytti asemansa ja oli vaalien kolmanneksi suurin puolue. Ääniä puolue sai yhteensä 450 529 (17,5 prosenttia annetuista äänistä), mikä on 1,2 prosenttiyksikköä ja 14 638 ääntä vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa.

Vaalien suurin voittaja, vihreät, sai äänistä 12,5 prosenttia ja nousi kuntavaalien neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Puolueen osuus äänistä kasvoi 3,9 prosenttiyksikköä ja äänimäärä 107 135 äänellä. Puolue saa valtuustoihin 211 valtuutettua aiempaa enemmän.

Vasemmistoliiton osuus äänistä oli 8,8 prosenttia, 0,8 prosenttiyksikköä edellisiä vaaleja enemmän, puolueen äänimäärä kasvoi 27 011 äänellä.

Suhteellisesti eniten ääniä menetti perussuomalaiset. Puolue sai annetuista äänistä 8,8 prosenttia, mikä on 3,5 prosenttiyksikköä ja 80 501 ääntä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa.


Kommentit (1)

  • Vihertoimittaja

    Toimittaja kertoo jutussaan vihreiden saamat äänimäärät kahdessa kohdassa ja kahteen kertaan, miksi? Muiden puolueiden äänimäärät kerrotaan vain kertaalleen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: