Näytelmä tuplajuhlavuodelle

Raahelaisen nuoren näkökulmasta pohditaan tärkeitä teemoja ja arjen kysymyksiä.

Eevi Heikkinen
Näytelmä tuplajuhlavuodelle
Eevi Heikkinen

Raahen seurakunnan yhdessä Raahen Teatterin ja Nouseva Rannikkoseutu ry:n kanssa tekemä näytelmä saa ensi-iltansa Raahen Teatterilla tulevana keskiviikkona.

Martti ja Luther -nimisen näytelmän on ohjannut Sari Jaatinen ja käsikirjoittanut seurakuntapastori Teemu Kakkuri. Pääosassa nähdään Johannes Mattila.

–Se oli varmaan meidän kappalaisen Harri Joensuun idea. Mietittiin, että miten tämä juhlavuosi voisi täällä meillä olla mukana, Kakkuri avaa.

Syitä juhlaan on tänä vuonna kaksi, Reformaatio 2017 ja Suomi 100, molemmat näkyvät näytelmän teemoissa. Pääsiäisnäytelmää pohdittiin, kesänäytelmään päädyttiin.

–Näytelmää en ole koskaan aiemmin tehnyt, ehkä muutaman minuutin joulunäytelmän. Tämä oli aivan kiva uusi haaste, Kakkuri kertoo.

Kirjoittamisprosessi sujui turhia aikailematta, tekstiin kului aikaa hänen omien sanojensa mukaan pari päivää ja yötä, aiheita oli pohdittu jo aiemmin.

Pitkä kirjoittamiskokemus muun muassa tieteellisten tekstien ja kolumnien kanssa toi varmuutta.

Vaikka näytelmä aihepiiriltään liittyy juhlavuosiin, sijoittuu se nykyaikaan.

–Minua ei innostanut sellainen pukukavalkadi, että laitetaan munkinkaapu päälle ja ollaan kuin 1500-luvulla, Kakkuri kommentoi.

Sen sijaan se pureutuu oman aikamme kysymyksiin ja ongelmiin, vieläpä omassa merenrantakaupungissamme, pehmeällä huumorilla sävytettynä.

Keskiössä on hengellinen väkivalta ja nuoren ihmisen kasvu. Lisäksi näytelmässä sivutaan aiheita, kuten muistisairautta ja lapsettomuutta.

Suomi 100 -teema näkyy yllättävässä roolituksessa, Urho Kekkosen patsaassa. Samalla otetaan mukaan yhteiskunnallisia kysymyksiä tavallisten ihmisten arjen kautta.

Näytelmä ei Kakkurin mukaan ole hassumpi tapa käsitellä asioita, se on yksi väline kuvata ja henkilöittää, saada aikaan keskustelua.

–Asia joka itsellä on mielessä, on hengellisen väkivallan ja painostamisen teemat. Sen kontra on armo, asia, joka on aina ajankohtainen, Kakkuri pohtii.

Hengellisen väkivallan tunnistaminen on hänen mukaan yksi syistä, miksi Reformaatio 2017 -juhlavuotta pidetään.

Uskoa voi käyttää painostamisessa ja manipulaatiossa, mikä on vakavasti otettava ja huomioitava asia Kakkurin mielessä.

–Kristillisyydessä on viime kädessä kyse armosta, mutta se saattaa jäädä lakihenkisyyden alle, mikä on julmaa, hän toteaa.

Käsikirjoittaja ei halua paljastaa näytelmästä kuitenkaan liikaa. Yllätyksenä näytelmän lopputulos tulee hänelle itselleenkin, mutta ensi-ilta ei pahemmin jännitä.

–Odotan kieli pitkällä, mitä siitä on tullut. Toivottavasti ihmiset löytävät sen, kuka tahansa, tämä ei ole sinänsä mikään seurakuntanäytelmä, hän huomauttaa.

Näytelmä on ensimmäinen laatuaan sinä aikana, kun Kakkuri on toiminut Raahen seurakunnassa seurankuntapastorina juhlapyhien kuvaelmia lukuun ottamatta.

Miestä projekti on motivoinut, ensi vuodelle kiinnostaisi tehdä toinen näytelmä oikean sauman sattuessa.

Seurakunnan tavaksi ei näytelmä kuitenkaan kenties muodostu, ainakaan ilman apujoukkoja.

–En uskalla luvata sellaista. Pidän enemmän siitä, että tehdään yhteistyötä, esimerkiksi teatterin ja lukion kanssa. Verkostoituminen on paljon hedelmällisempää, hän päättää.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: