Porvarikoulun oppilaslupa supistui mutta koulu voi toimia jopa valtakunnallisesti

Arkisto / Vesa Joensuu
Porvarikoulun oppilaslupa supistui mutta koulu voi toimia jopa valtakunnallisesti

Porvarikoulun saama opetuksen järjestämislupa kattaa koko valtakunnan.

Raahen Porvari- ja Kauppakoulu on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä luvan toimia jatkossa sekä maakunnallisesti että valtakunnallisesti.

Koulun aiempi järjestämislupa kattoi ainoastaan toiminnan Raahessa.

Järjestämisluvan yhteistyö on määritelty nyt aikaisempaa laajemmaksi. Sitä tulee tehdä kaikkien koulutusorganisaatioiden kanssa.

Porvarikoulu sai nykyiset tutkinto-oikeudet, joissa korostuu liiketoiminta, tieto- ja viestintätekniikka sekä yrittäjyys ja tuotekehitys.

Raahen Porvari- ja Kauppakoulun rehtori Tapani Piirala toteaa, että koulun asiakkaat ovat aina olleet Raahen seutukuntaan laajemmalta alueelta.

Vaikka RPKK:n strategian mukaan keskeistä on palvella Raahen seutukuntaa ja maakuntaa, valtakunnallisuus on korostunut viime vuosia erityisesti yrittäjyyskoulutuksessa.

–Tätä on edesauttanut kehittynyt verkko-opetus ja aito vuorovaikutus myös etäyhteyksien kautta, Piirala kertoo.

Porvarikoulun minimijärjestämislupa on nyt 179 opiskelijavuotta. Alkuperäinen OKM:n esitys oli 168 opiskelijavuodelle. Porvarikoulun opiskelijamäärä on vähentymässä, sillä 10 vuotta sitten koululla oli järjestämislupa 310 opiskelijalle.

Piiralan mukaan uuden järjestämisluvan 179 opiskelijavuotta tarkoittaa silti noin 220 opiskelijaa vanhan rahoituslain puitteissa. Uudessa rahoituslaissa opiskelijan yli 4 viikon kesätauko vähentää rahoituspohjaa.

–Olemme elinkeinoelämän kanssa määritelleet, että valtio-osuuden rahoitustarpeemme olisi noin 250 opiskelijalle lähivuosina. Myös opiskelijamäärän laskeminen muuttuu uuden rahoituslain myötä.

Vuosittain käytävissä OKM:n tavoiteneuvotteluissa määritellään opiskelijavuosien tavoitetaso. Silloin otetaan huomioon työelämän tarpeet. Tavoitetaso toimii koulutuksen järjestäjän perusrahoituksen pohjana ja on aina vähintään järjestämisluvan minimitason suuruinen.

Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa opiskelee vuosittain tutkintotavoitteisesti noin 350 opiskelijaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: