Tuulikki Nousiainen

Raskaan sarjan jyrä rymistää ohitse niin läheltä, ettei vieressä seisovan puhetta kuule. Tärinä tuntuu selkäytimessä saakka.

Myllerryksen keskellä asuva Elina Pyhtilä on kuunnellut rakentamisen melua jo kaksi vuotta. Voisi luulla, että ihminen olisi jo hermoromahduksen partaalla. Mutta ei. Ilme on ihmeen levollinen.

–Kaikkeen tottuu. Rakentamisen äänet alkavat aamuseitsemältä ja jatkuvat iltaneljään. Sen jälkeen se aina rauhoittuu.

Elinan synnyinkoti, pieni keltainen puutalo Pyhtilänkankaantien varressa, on jäänyt kuin saarekkeeksi kaiken ruljanssin keskelle. Ensin kaadettiin metsä. Sen jälkeen tulivat maansiirtokoneet. Maaperään on upotettu sähkökaapeleita ja vesi- ja viemäriputkia kilometrikaupalla. Ja kun tontit olivat valmiit, alkoi rakentamisen kilkutus.

–Pitäähän ihmisten saada asuntoja, Pyhtilän alueen kanta-asukas toteaa.

Hän ei ole tullut edes laskeneeksi ympäristöön valmistuneiden uusien talojen lukumäärää.

–Paljon niitä on. Ja lisää on tulossa, kun Pyhtilä kakkosen rakennustyöt pääsevät alkuun tuossa toisella puolella.

Ei muutos ihan kivutonta ole ollut, Elina Pyhtilä huomauttaa.

–Aikoinaan kun alettiin puhua pakkolunastuksista, me alueen asukkaat yritimme harata vastaan. Mutta eihän vastarinnalla mitään merkitystä ollut.

Huvittaviakin tilanteita muutoksen myllerrys on saanut aikaan.

–Maisema on muuttunut niin paljon, että paikkakuntalaisetkin eksyvät silloin tällöin.

Raahen kaupungin kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen myöntää, että Pyhtilän uusi asutusalue on tällä hetkellä sekavaakin sekavampi. Mutta voiton puolella ollaan.

–Ensi syksynä kaikki selkiytyy. Kun Antinkankaan uusi koulu valmistuu elokuuksi, myös Pyhtilän uudet tiet ovat valmiit.

Myös Vanhan Pyhtiläntien alkuosa on parhaillaan työn alla. Työ on niin perusteellista, että toistaiseksi joudutaan turvautumaan kiertotiehen uusien talojen välistä.

Tien loppupäästä, joka rajoittuu Mansikkakarintiehen, on alkanut kuulua kesän aikana murinoita.

–Aiotaanko Mikonkarin puoleinen osuus jättää ennalleen? Ja onko niin, että tie on jonkun tiehoito-osuuskunnan hoidossa ja joutumassa kokonaan heitteille? Tiellä kulkee kuitenkin kevyt ja raskas liikenne koululaisbusseja myöten, huolestunut lukija kyselee.

Kaupungin teknisestä virastosta vakuutetaan, että tie ei ole jäämässä heitteille.

–Pitää paikkansa, että se tieosuus, jota ei nyt tässä vaiheessa korjata on todellakin yksityistietä. Mutta tie on nyt ja jatkossakin kaupungin kunnossapidossa, Paula Pihkanen toteaa.

Korjaustöihin päästään, kunhan asemakaava valmistuu.

–Vähien rahojen kanssa toimittaessa on aina pakko miettiä, ettei mennä rakentamaan sellaista, joka uuden asemakaavan myötä saattaisi mahdollisesti mennä hukkaan.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: