Uusi tavaratalo Raaheen

Raahen Seudun saamien tietojen mukaan Puuilo-yritys avaa liikkeen Raahessa vielä tämän vuoden aikana.

Vesa Joensuu
Uusi tavaratalo Raaheen

Maskun kiinteistöön Pattijoelle tulee Raahen Seudun saamien tietojen mukaan Puuilon tavarataloketjuun kuuluva yritys.

Vappu Kallio

Rakennustarvikkeita, kodin, puutarhan ja vapaa-ajan tavaroita myyvä tavarataloketju Puuilo on aloittanut liikkeen perustamisjärjestelyt Raahessa.

Puuilo sijoittuu Pattijoella Kamutanmäellä Maskun vanhoihin tiloihin.

Huonekaluliike Masku on juuri muuttanut pienempiin tiloihin samassa rakennuksessa. Tiloissa on jossain vaiheessa toiminut Finlandia Kalustemaailma.

Liikkeellä on ollut tietoa, että Kasitien varressa oleva suuri, Smartialta tyhjäksi jäänyt halli saisi elämää. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Smartia on ja pysyy tällä erää tyhjänä.

Vesa Joensuu
Raahen Masku on muuttanut entisten tilojensa viereen seinän taakse. Myyjä Tapio Linna on hyvillään siitä, että Masku saa seinänaapurin.

Raahen Masku on muuttanut entisten tilojensa viereen seinän taakse. Myyjä Tapio Linna on hyvillään siitä, että Masku saa seinänaapurin.

Maskun myyjäTapio Linna on hyvillään siitä, miten liikkeiden tilanne Kamutanmäellä kehittyy.

–Hieno homma, hieno homma, sanoo hän Puuilon saapumisesta.

–Saataisiin vielä Jyskin viereen jokin iso liike, niin kyllähän tämä mäki syttyy elämään.

Linna on toiminut huonekaluliikkeen myyjänä kauan ja todennut, että jo Kamuxin autoliikkeen tulo samaan rakennukseen toi lisää väkeä liikkeeseen.

–Isäntä tulee katsomaan autoja ja emäntä huonekaluja.

Linnasta olisi parasta, jos Kamutanmäelle syntyisi isompi huonekalukeskittymä. Nyt kun Reivosen huonekaluhalli on lopettanut, Raahessa voisi olla tilaa Iskulle tai Askolle. Jostain syystä suomalaiset haluavat kiertää monessa huonekaluliikkeessä, ennen kuin tekevät valintansa. Monet ovat valmiita sen takia ajamaan parisataa kilometriäkin.

Kasitien varressa näkyvään Maskun kiinteistöön joutuu ajamaan autolla lähes kilometrin kiertotietä pitkin, ennen kuin pääsee parkkipaikalle. Järjestely ei ole hyvä liikkeiden kannalta, vaan liittymän tulisi olla suoraviivaisempi. Myyjä arvelee, että moni ei edes huomaa liikettä vaan ajaa ohi.

Tilanne paranee, kun Kamutanmäen liittymä saa liikennevalot. Tapio Linna olisi kuitenkin suonut, että risteykseen tulisi liikenneympyrä.

Vesa Joensuu
Maskun tilat pienenivät puoleen.

Maskun tilat pienenivät puoleen.

Kamutanmäen liikekiinteistö on Toivo Sukarin omistaman Maskun Kalustetalon omistuksessa. Puuilon tilat ovat yli 2200 ja Maskun Kalustetalon reilut 1100 neliötä.

Raahen Seutu ei tavoittanut Puuilon johtajaa kommentoimaan asiaa.


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Tämä on hyvä uutinen.

  • Nimetön

    Liikenneympyrä olisi ollut paljon parempi.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: