Koulukatu 23:n nykyisen rakennuksen paikalla on sijainnut Jussi Tanskalan omistama puutalo. Hän oli nuoruudessaan käynyt Amerikassa. Jälkipolvilla ei ole tarkkaa tietoa milloin hän palasi Suomeen ja milloin hän osti talon Menzerinkadulta eli nykyiseltä Koulukadulta.
Tanskalan Maria-vaimo (1877–1948 o.s. Arola) oli pienikokoinen ja ahkera kodin emäntä. Hänen huolenaan olivat pihan kasvitarhat, pyykinpesu, ompelu, mattojen kutominen. Hän valmisti jopa täkitkin itse. Marian kuoleman jälkeen Jussi avioitui Tilda Iivosen kanssa.
Jussilla ja Marialla oli yksi lapsi, Kerttu (1911–1989). Hän oli tullut äitiinsä ja oli puuhakas ja monitoiminen. Hän osallistui monipuolisesti nuorten touhuihin, partioon ja retkeilyihin. Ensimmäisillä palkoillaan Lapaluodon satamassa Kerttu osti kameran, jolla kuvasi ympäristöään.
Kun Pirkko ja Ahti Marjamaa ostivat kiinteistön Tanskalan perikunnalta vuonna 1982, tontilla oli useita rakennuksia. Päärakennus oli kaunis kaksiovisine kuisteineen. Tilalle vuosina 1984–1985 rakennettu talo on entisen talon mittainen. Pihapiirissä oli alakööki isoine muuripatoineen, jossa ainakin Tanskaloiden aikaan valkopyykit keitettiin iso erä kerrallaan. Pihan perällä oli jäljellä huussi. Pieni punainen tupa seisoo vieläkin paikoillaan.
Marjamaat viihtyivät Koulukadulla hyvin. Kun Pirkko jäi taloon yksin, hän päätti myydä sen vuonna 2005, jolloin nykyiset omistajat muuttivat taloon.