
Raahen kaupungin 3. äänestysalueen eli Lybeckerin vaalilautakunnan puheenjohtaja Seppo Jussila piti vaalipäivänä tärkeänä, että äänestäjille jää äänestyshetkestä hyvä mieli.
Siihen pyritään myönteisellä asenteella ja tietynlaisella käyttäytymisellä, jonka säännöt Jussila oli seitsenhenkiselle joukkueelleen aamulla kerrannut.
– Vaalilautakunnan tulee noudattaa rauhallisuutta. Ei showta eikä kiirettä. Politiikkaa ei saa puhua missään tapauksessa ja muutenkin pitää käyttäytyä tahdikkaasti, Jussila sanoo.
Vaalilautakuntaan ei ollut tunkua. Jussilan mielestä yhä vähemmän on ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan vapaa-aikaansa yhteisen asian hyväksi.
– Tämä on niin kova päivä. Aamuseitsemästä iltayhteentoista. Mutta porukka on niin mahtava ja meillä on joukkueessa oikein näppäriä ensikertalaisia
Aamuseitsemältä jokaisen vaalilautakunnan puheenjohtajisto haki raatihuoneelta vaalimateriaalin. Äänestyspaikka rakennettiin ripeästi. Äänestyskopit pystytettiin ja opasteviitat asennettiin, että kaikki oli valmista ensimmäisten äänestäjien tulla aamuyhdeksältä.
Kello 16 mennessä Lybeckerin opiston pääkoululla oli käynyt äänestämässä noin 500 raahelaista. Äänestys tapahtui vielä manuaalisesti, mutta Pattijoella ja pääkirjastolla ajettiin sisään sähköistä äänestysjärjestelmää.
– Ennakkoon on annettu niin paljon ääniä, että tämän päivän äänestäminen jää toiseksi. Olen veikannut, että tänään kertyy 700 ääntä täältä. Suuntaus on tämä, ihmisistä on mukava äänestää kauppareissulla.
Toisaalta taas osalle on tärkeää äänestää varsinaisena vaalipäivänä: se koetaan juhlallisemmaksi toimitukseksi kuin ennakkoäänestys.
Kun kello lyö 20 ja vaalihuoneisto sulkeutuu, alkaa melkoinen ralli.
Ääntenlaskuun on valmistauduttu siten, että koulun ruokalan pöydät on numeroitu äänestysnumeroiden mukaan.
– Vauhtisokeutta pitää varoa. Pahinta on jos joku vaalilappu putoaa ja katoaa jonnekin. Siksi tuolit on koottu pois ja yritetään maksimoida, että kaikki laput pysyvät tallessa.
Vaali-ilta: Raahen Seudun nettilehti seuraa vaali-iltaa, käy vaalivalvojaisissa ja pitää lukijat ajan tasalla ääntenlaskussa. Pysy kanavalla!