Raahen 370-vuotisjuhlahumussa on sopivaa muistaa entistä emäpitäjää Saloa, joka täyttää tänä vuonna 690 vuotta.
Vanhin Salon kirkkoa, seurakuntaa ja seurakuntalaisia koskeva asiakirja on Maunu Eerikinpojan kymmenyskirje 23. elokuuta 1329, jolla hän määräsi Salon ja Kemin asukkaat maksamaan kymmenysverot kirkolle samalla tavoin kuin muutkin kristityt tekevät.
Kymmenyskirjeen päivämäärää on pidetty Salon pitäjän ja seurakunnan syntymäpäivänä. Sittemmin on kymmenyskirje osoitettu tutkimuksissa useampaan otteeseen väärennökseksi, mutta Kemin Valmarinniemen kaivaukset kuitenkin osoittavat Kemin seurakunnan olleen toiminnassa jo vuonna 1323. Näin ollen on todennäköistä, että kymmenyskirje myöhäisestä alkuperästään huolimatta osoittaa oikean perustamisvuosikymmenen sekä Salon että Kemin seurakunnille.
Museonjohtaja Eija Turunen katsoo vanhaa Salon pitäjää esittävää karttakuvaa – sitä samaa, jota voi ihmetellä Saloisten kirkon eteisessä. Laajat ovat laitumet olleet.
– Ilman tätä Saloisten mahtipitäjää, jolla oli vanhat juuret keskiajassa, ei Pietari Brahelle olisi koskaan juolahtanut mieleen perustaa tänne kaupunkia, Turunen sanoo painokkaasti.
Ensimmäinen konkreettinen osoitus Saloisissa sijainneesta asutuksesta on Tervakankaan rautakautinen kalmisto.
Tervakangas oli pikkuinen merestä tupsahtanut luoto noin vuonna 200 ennen ajanlaskun alkua. Paikka sijaitsee nykyisin Piehingissä Haapajoen ja Poikajoen välisellä kankaalla olevalla matalalla harjanteella, jossa on kaksi luontaista kivirakkaa. Toiseen kivirakkaan rautakauden asukkaat ovat tehneet 13–14 röykkiöhautaa.
– Paikka löytyi 80-luvulla, kun muutamat pikkupojat kaivoivat siellä majanpaikkaa ja löysivät muun muassa hopeisen renkaan, jonka sisällä oli luu. Se oli Silloinen museonjohtaja Aulis Forss syöksyi heti paikalle. Paikalta on löydetty rautakautista esineistöä, kuten pronssisia rengaskoruja, sormuksia ja putkikeihäänkärki. Esineet ovat Museoviraston hallussa.
Kalmiston vainajien hampaiden kiillettä tutkimalla selvisi, että yksi vainaja oli nainen, yksi oli nuori ja loput miehiä.
– Se, että vainajien joukossa oli nainen ja nuori ihminen, oli pysyvän asutuksen merkki, eivätkä vainajat olleet esimerkiksi satunnaisia sotamiehiä.
Saloisten varhaishistoria on hiukan retkellistä tutkittavaa.
Turunen toteaa, että lähdekirjat on sen verran sekavasti kirjoitettu, että niiden kirjoittajillakaan ei tunnu olevan selkeää kuvaa kaikesta.
– Museon taas pitäisi pystyä antamaan ihmisille tietoa, ei oletuksia.
Seurakuntien evoluutio on oma lukunsa. Kun Raahen kaupunki perustettiin, Raahe halusi oman seurakunnan. Pattijoki kuului Salon emäseurakuntaan. 1652 Raahe eristettiin omakseen, mutta ei pystynytkään toimimaan yksin. Näin syntyi 1690 Raahen-Salon kirkkoherrakunta.
Raahen-Salon kirkkoherrakuntaan kuului Raahen kaupunki kaupunkiseurakuntana sekä Salon emäseurakunnan muodostaneet Pattijoen, Olkijoen, Kopsan, Palon ja Savolahden kylät maalaisseurakuntina.
Piehingin ja Salon kylät muodostivat taas Salon kappeliseurakunnan.
– Senaatti päätti vuonna 1909, että Raahen-Salon kirkkoherrakunta pitää erottaa Raahen ja Pattijoen seurakunniksi loukkaamatta kirkollisten palkannauttijoiden oikeuksia. Silloinen kirkkoherra Knut Fredrik Durchman oli sitä mieltä, että vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Ja näin erottaminen tapahtui vasta hänen kuoltuaan vuonna 1919.
Tervakangas
Ensimmäinen konkreettinen osoitettu asuinpaikka Saloisissa, sijaitsee Haapajoen ja Poikajoen välisellä kankaalla.
Asumiseen viittaa myös alueelta löydetty kuutiokivi, jota on käytetty viljan jauhamiseen.
Todennäköisesti Tervakankaalla on asunut alle 15 hengen yhteisö, jonka käytössä kalmisto on ollut muutaman sukupolven ajan.
Kalmiston jättänyt yhteisö viljeli jonkin verran ruista ja ohraa vanhemmalla rautakaudella. Pääelinkeino oli kuitenkin pyynti, ei viljely.
Pääelinkeino oli pyynti, ei viljely.
