
Useissa satamissa toimiva nosturi- ja ahtausalan yrittäjä kertoo seuranneensa huvittuneena Suomen valtion tapaa nakella väylärahoja.
Raahen satamassa käyttöönotettua uutta suurta nosturia juhlistaneen Hooli Stevedoring -ahtausliikkeen toimitusjohtaja Ari Hooli katsoo, että Oulu ei tarvitse syväväylää.
Hallitus myönsi Oulun sataman väylän syventämiseen 12,5 metriin huhtikuussa lisäbudjetissa 22,5 miljoonaa euroa.
–Oulu sai syväväylän aivan turhaan. Siellä ei ole bulk-teollisuutta. Ei metsäteollisuus tarvitse sellaista väylää. Siellä on peräporttilaivoja, jotka kulkevat matalassa vedessä, suomentaa Ari Hooli.
Raahe on Hoolin mielestä ainoa Perämeren satama, joka todella tarvitsee syväväylän tonnistojensa takia.
–Täällä on olemassa se tarvittava liikenne, SSAB:n terästehdas, josta kulkee miljoonia tonneja tavaraa. Täällä rahat eivät mene hukkaan, kun ne tänne pannaan. Silloin tätä tehdasta ei ensimmäisenä panna kiinni, kun sillä on halpa kuljetus maailmalle, Hooli laskeskelee.
Syväväylän ansiosta SSAB voisi käyttää isompia aluksia. Nyt niillä ei ole mitään asiaa Raaheen, jonne johtaa ainoastaan 10 metrin syvyinen väylä. Sahatavaran vienti vaatisi 10–12 metrin syväyksen isoja laivoja varten, jotka kulkevat Välimerelle. Raahelle 12 metrin syväys olisi tervetullut.
–Ei me saada lisää liikennettä, ellei väylää syvennetä, Hooli sanoo.
Raahen sataman ongelmiin kuuluu myös sijainti sivussa pääradasta. Hooli katsoo, että veturiliikenteen vapautuminen kilpailtavaksi voisi piristää Raahen satamaa, missä monopoliasemassa oleva VR määrää nyt hinnat.
–Yksityiset veturifirmat voisivat tarjota edullisempia rautatierahteja.
Väylämaksut ovat sataman kolmas ongelma.
–Meillä on rankka väylämaksujärjestelmä.
Hoolin nostureita on Liftlinkin omistuksessa nykyisin 6 satamassa: Kemissä, Oulussa, Raahessa, Kalajoella, Porissa ja Hangossa.Raaheen Hooli Stevedoring on juuri hankkinut entistä suuremman, 280 tonnia painavan nosturin, joka nostaa 84 tonnin kuormia. Yhtiöllä on yhteinen nosturituotannon ohjaus SSAB:n kanssa.
Kemissä toimintansa aloittanut nosturiyritys laajensi Raahessa ahtaajaksi RKT:n mentyä konkurssiin 2 vuotta sitten. Sen palveluksessa on Raahessa yli 20 henkilöä.