Kansainvälisten tutkijoiden julkaisemassa ilmastoraportissa ei sanota enempää eikä vähempää kuin, että lähivuodet ovat ihmiskunnan historian kannalta ratkaisevan tärkeitä.
Nyt päätetään oikeastaan joka päivä, millaiseksi ihmiskunnan tulevaisuus muodostuu. Toisaalta, niinhän me olemme tehneet ennenkin.
Joka päivä meistä joku miettii, aloittaako riita naapurin koiran portinpieleen lykkäämästä koiranpaskasta. Se on vähän samaa kuin silloin, kun valtioiden päämiehet miettivät, nostaako mekkala puhelimien salakuuntelusta tai vaaleihin sekaantumisesta.
Vaikutamme tulevaisuuteen myös joka kerta, kun unohdamme kauppakassin autoon tai kotiin ja pähkäilemme kaupan kassalla, valitsemmeko muovikassin vai päädymmekö paperiseen tai kestokassiin?
Samaan aikaan amerikkalainen tai venäläinen kenraali miettii, ammuttaisiko miehillä tänään ohjuksia vai raketteja?
Tai kun lähdemme töihin, ajammeko autolla vai pyörällä teillä, joita ei ole aurattu? Samaan aikaan kiinalaisten autojen määrä kasvaa pilviin pimeisiin.
Maailman valtiailla on hirmuisia aseita näpeissään. Maailmalla ovat aina määränneet ne, joilla on aseet, ja auta armias, kun ne ovat rikollisilla. Sota jossain syrjäseudulla ei ole välttämättä mitään muuta kuin sitä, että aseistettu rikollisjoukko liikkuu ilman kuria.
Katolinen kirkkokin vaikuttaa tänä aikana surkealta suurelta pedofiiliringiltä. Uutiset tuhansista katolisista papeista, jotka ovat käyttäneet lapsia hyväkseen, saavat miettimään, liittyykö katolilaisten halu estää abortit siihen, että maailmaan tarvitaan hyväksikäytettäviä lapsia pappeja varten?
Kaiken voi antaa anteeksi sydämessään, mutta vaatiapa sitä siltä, joka on vääryyden ja kauhut kokenut.
Kaikkien yhteinen käsitys on, että maailma on väärillä raiteilla. Mutta miten löytää ne oikeat raiteet? Minkä näköiset ne ovat?
Viime päivät henkisen ajattelun suuropusta Ihmeiden oppikurssia lukiessani tiedän, että nyt kaivattaisiin ihmettä nimeltä rauha. Olen päässyt oppikurssissa 100. sivulle, ja jäljellä on vielä lähes 700 sivua plus harjoitukset päälle. Näillä opeilla ei vielä ihmeitä synny ainakaan meikäläiseltä.
Senkin olen oppinut, että rauhan voi tehdä vain jokainen ihminen sisällään. Meidän pitäisi nähdä se sama pyhä muissa, minkä aina toisinaan tunnemme itsessämme.
Siinä sitä sitten onkin haastetta. Aina on niitä, jotka näkevät, että sota tuottaa rauhaa paremmin. Vai onko? Kuvittelemmeko vain?
Onko elämän mielipuolisuus siinä, että varjonyrkkeilemme koko ajan oman peilikuvamme kanssa?