Meidän kahvipöydässämme istui nuori mies. Nuorison seura on ilahduttavaa! Ajatukset ovat niin kirkkaita ja älykkäiltä – ja totaalisesti vailla perspektiiviä. Kuuntelin kun nuoriso kertoi tuttavastaan, joka viimeinkin oli saanut aikaan jotain merkittävää elämässään, 26-vuotiaana. Oli jo aikakin. Tapojeni vastaisesti en sanonut mitään, mutta ajattelin Henry Rousseauta.
Henry Rousseau oli ranskalainen tullivirkailija 1800-luvun lopulta. Päivät pitkät hän vahti niin maahan tulijoita kuin lähteviä, kipaisi töistä tullessaan leipomon kautta ja saapui illaksi patonki kainalossa kotiin syömään. Rousseaulla oli harrastus, hän maalasi. Naivistisia teoksia syntyi työ- ja vapaa-aikana, ja kun Rousseau viisissäkymmenissä siirtyi eläkkeelle, hän omistautui maalaamiselle kokonaan. Herttaista, eikö totta? Mukava harrastus eläkepäivien iloksi. Ehkä pari kuvaa paikallisen kahvilan seinälle ja jokunen taulu sukulaistädin kamarin seinälle.
Paitsi ei, tai sitten sukulaistätiä onnisti kovasti, sillä Rousseausta tuli yksi Ranskan merkittävämpiä taiteilijoita. Eläkeläinen, taiteilijana itseoppinut mies peittosi monet muut pensselin heiluttelijat ja pääsi nauttimaan mieletöntä suosiota ja taidepiirien arvostusta. Ajatelkaa nyt! Ja kyseessä on vieläpä Ranska, ei esimerkiksi vaikkapa Grönlanti. Kaikki kunnioitus toki grönlantilaista taidehistoriaa kohtaan, mutta Ranskassa kilpailu on ollut hieman eri luokkaa.
Ajatelkaa tekin Rousseauta, kun päähänne jostain syystä iskostuu ajatus siitä, että elämä on ajanut ohitsenne eikä minkään uuden aloittaminen ole enää mahdollista. Voi olla vaikka tyhmä, vanha, ruma tai asua Piehingissä, mikään ei estä tekemästä ja kokeilemasta.
Tai ehkä haluatte opastaa muita elämään, niin kuin mielestänne parasta olisi. Downsiftaamista, elämähallintaa tai onnellista arkea. Mitä hienoja oivalluksia elämä onkaan teille tarjonnut!
Mutta jos teistä tuntuu, että ette ole tarpeeksi päteviä, ajatelkaa Henry Rousseaun sukunimikaimaa Jean-Jacquesia. Jean-Jacques Rousseau oli Henryä sata vuotta aiemmin elänyt filosofi ja yhteiskuntakriitikko, joka kirjoitti muun muassa kuuluisan teoksensa Èmile- eli kasvatuksesta. Teos lienee tuttu monelle meistä lobotomian tai muun aivohäiriön seurauksena kasvatustiedettä lukeneelle. Kirjassa Rousseau neuvoo yksityiskohtaisesti, kuinka (poika)lapsi kasvatetaan oikein. Eräänlainen oman aikakautensa Jari Sinkkonen siis. Mutta toisin kuin Sinkkonen, Rousseau ei vaivautunut testaamaan hyviä neuvojaan käytännössä – kaikki viisi lasta kasvoivat orpokodissa. Joten mitä siitä, jos rapatessa roiskuu, pätevyys voi olla vain asennekysymys.
