9. joulukuuta oli talvinen yö miltei pisimmillään, eikä suureen jouluun ollut enää kuin parisen viikkoa, sekin melkein yhtämittaista pimeyttä.
Hiljaisilla kaduilla asui hämäryys keskipäivälläkin, ja ilmassa tuntui jo joulun hengähtelyä. Vanhasta raahelaisesta näytti itse joulu olevan jo kynnyksellä, ainakin katuvieriä hiipimässä.
Siksipä silloin, kun "Annanpäivä lankesi sisään", riehaantui Raahe aivan erikoisesti. Eihän vanhinkaan Raahe kyllä muistanut pyhän Anna-rouvan, Neitsyt Marian äidin juhlimista, mutta se muisti sen sijaan omia, vielä eläviä Annojansa. Ja muisti sitä paremmin.
Nuoret miehet ja tytöt nousivat Annan aamuna ylös jo kolmelta, neljältä, ja pukeutuivat hyvin hullunkurisesti, ettei heitä vain tunnettaisi. Rouva Kiljunenkin 17-vuotisena tyttönä ollessaan "ulospuki" itsensä vanhaksi "Kreeta-muoriksi", pannen päähänsä ruskean "bahytin", hartioillensa vanhan "slafrokin", silmilleen viheriän harson ja vielä ottaen käsiinsä tavattoman muhvin, suuren kuin kalanelikon.
Åkerin Kalle, nuori merimies, taas kiskoi selkäänsä isänsä jauhoiset myllyturkit ja pani päähänsä lakkiresun esiintyen Kreeta-muorin "Mylläri-Juusona". Pariskunnan perään liittyi vielä puolitusinaa resuisia, marisevia perillisiä.
Muutamat naiset pukeutuivat nuoriksi merimiehiksi, samoin pojat tytöiksi ja akoiksi. Tällaisia "ulospuettuja", kaikennäköisiä olioita, muutamat kuin Haaralasta karanneita hautausmaan haltioita, kertyi kadulle joskus satakuntakin.
Kaikilla oli mukana vaikka minkälaista pelivärkkiä: paistinpannua, padankantta, pääräriä, prikkaa, kalikkaa ja kalkutinta ja mistä vain lähti paha ääni.
Sitten koko remujoukko asteli jonkun Annan ikkunan alle ja pani soittonsa käymään, jokainen ottaen kojeestaan niin suuren ja surkean äänen kuin siitä vain lähti. Jotkut vielä huusivat ja melusivat, minkä jaksoivat, joutuipa joukkoon kaupungin koiriakin vimmautuen omasta puolestaan metelöimään.
Kun oli Anna saatu soitetuksi, mentiin "trumpaamaan" toiselle, kolmannelle ja missä vain tiedettiin Anna olevan. Jokaisen Annan, niin ylhäisen kuin alhaisen, piti saada osansa.
Melusta sai osansa koko kaupunki. Kyllä Raahe muisti aina, että "Olipa kerran vuuesa tuo Annanpäivän aamu".
Maakunnan köyhiä ja sielunsa paimenia muistaessaan Raahen oli toki pitänyt muistaa omaakin jouluansa ja sitä varten valmistautua.
Niinpä olikin laitettu lipeäkalat, paistettu kinkut, pantu joulusahdit, leivottu monenlaiset leivät, kaakut, vehnäpukit sekä tähdenmuotoiset ja puolikuun malliset joulutortut ynnä mantelikranssit.
Monessa porvarin kodissa oli vuoron jälkeen vietetty jouluvalvojaisia "julvaka", joihin tyttäret ja nuoret rouvat ja joskus herratkin olivat kokoontuneet valmistamaan joululahjoja. Siinä tyttäret ompelivat ja kutoivat papoilleen ja mammoilleen sekä rouvat herroilleen minkä mitäkin: kirjoitusmattoa, kaulahuivia, turkkivyötä, kynänpyyhettä, ompelukoristeista silkkilompakkoa, helmilläkirjailtua samettista rahakukkaroa, kahvipannun myssyä, pellinnyöriä...
