Tämän syksyn, kuten monen muunkin syksyn väri taitaa olla vaaleanpunainen, eri vahvuuksissa. Se tervehtii tulijaa repuissa, paidoissa ja lippiksissä Seminaarin kampuksella, jossa Antinkankaan koulua on käyty evakossa jo kohta neljä vuotta.
Kun uusi uljas Antinkankaan koulu avaa ovensa ensi lukuvuonna, ehtivät aikoinaan ensimmäisellä luokalla evakkoon lähteneet viivähtää uudessa monitoimitalossa vain yhden lukuvuoden.
–Aika on mennyt nopeasti, vaikka silloin edessä oleva tuntui pitkältä, miettii Antinkankaan koulun rehtori Janne Auronen vuoden 2014 helmikuista evakkomatkaa.
Vanhempien hän kertoo pitäneen tiloista, eikä opettajakuntakaan ole murissut. Ovathan ne pienistä puutteistaan huolimatta opetuskäyttöön suunnitellut.
Tänä vuonna peräti 55 ekaluokkalaista aloittaa Antinkankaalla. Vielä ensimmäisenä päivänä joukko on jaettu kahteen ryhmään, mutta tilanteen ja tarpeen mukaan voidaan muodostaa pienempiä ryhmiä.
Rehtori Janne Aurosen paneutuessa Antinkankaan uudisrakennuksen loppukiriin varajohtajana koulun arkea pyörittävä Timo Elfving selvittää jakotunteja olevan käytössä niin, että matematiikkaan ja lukemiseen voidaan paneutua pienemmissä ryhmissä resurssiopettajan avustuksella.
–Yhdelle opettajalle tämä voisi olla liikaa, katselee Elfving liki 30 oppilaan muurahaispesää.
Toisaalta tiedossa on, että syksyn mittaan ekaluokkalaisista kuoriutuu koululaisia, joiden kanssa on helppo toimia. Ainakin useimmiten.
Kokemuksesta Elfving osaa sanoa, että ryhmillä on eroja. 30 oppilaan ryhmä voi olla opettajan kannalta unelma ja taas 15 oppilaan luokka jotain muuta.
Pulpeteille on jo taiteiltu nimilappuja opettajien Terhi Karjalainen ja Tarja-Tuulia Kurikan opiskeltaviksi: Juuli, Veera, Teemu, Ossi, Viljo...
–Minä osaan jo lukea, kertoo Veera Lehtikangas.
Äidin kanssa on käyty ostamassa pirteän pinkki reppu, mustaa vaihtoehtoa hän ei hyväksynyt.
Repun kätköistä tyttö kaivaa esiin kultaa kimmeltävän penaalin. On kissakynää, -vihkoa, viivotinta ja kumia. Osa vaatteistakin on uusia.
Veera paljastaa jännittäneensä koulun alkamista. Jopa siinä määrin, että välillä oli pistänyt itkuksi.
–Vähän tressasi, toteaa tyttö pikkuvanhasti.
Jännitystä ensimmäisenä päivänä olivat jo helpottaneet Vihastenkarin päiväkodista tutut kaverit, joita tyttö osoittaa sormellaan.
–Odotan läksyjä, äikkää ja matikkaa.
Koulutien alussa oleva tyttö ei vielä ole urasuunnitelmia tehnyt, mutta jotain sellaista sen olla pitää, mistä saa itselle rahaa.
Ensimmäiselle välitunnille touhulla tekee lähtöä jo Viljo Ervasti. Vähän harmistuneena hän toteaa halunneensa Spiderman-repun, mutta äiti oli valinnut toisin.
Veeran tavoin myös Viljo tunnustaa jännittäneensä koulun alkua, mutta pahimman jännityksen jo unohtuneen.
–Kaikki, vastaa Viljo kysymykseen, mikä koulussa jännitti.
Ensimmäiset ovat jo ehtineet ruokatunnille. Brain Centerin ruokalaa täyttävät alakoululaiset aiempien insinöörioppilaiden sijaan.
–Hyvää ruokaa, toteaa listaa ovesta tarkasteleva kolmasluokkalainen Veikka.
Torstaina listalla oli makaronipataa ja perjantaina makkarakastiketta lisukkeineen.
Kieli keskellä suuta tarjottimensa kanssa taiteilee eskarilainen Saana Nuorala. Hänelle tilanne on uusi, sillä hän on tottunut kotiympyröihin.
–Löydettiin jo kaverit, huikkaa Salla Alatalo ja istahtaa Saanaa vastapäätä.
Reput ja kynäkotelot hohtivat uutuuttaan ekaluokissa. Monen muun ekaluokkalaisen tavoin myös Veera Lehtikangasta oli koulun alkaminen jännittänyt.
Paljon uutta. Saana Nuorala opetteli tarjottimen kantamista.